Aavikkosoturit II

Osa VIII

Farookin kapina

Ryhmä oli matkannut puolitoista päivää, kun illan hämärtyessä edessään he näkivät Farookin kaupungin silhuetin, joka oli purppuran punainen kauttaaltaan. Sumun vuoksi he eivät havainneet kaupungin todellista tilaa. Kun laiva oli lähestymässä satamaa, laivakapteeni kääntyi ympäri todeten kovaäänisesti miehistölleen saapumisesta Farookiin. Samalla hetkellä sumun takaa ilmestyi toinen laiva ja yhteentörmäys tapahtui! Kapteeni komensi ryhmän ulos laivasta samalla käskyttäen miehiään tekemään nopeita ratkaisuja laivansa pelastamiseksi.

Sindir, Lambert, Autotaurus, Farood sekä Krabat poistuivat pikimmiten laivasta vain huomatakseen kauheutta ympärillään. Taloja ja rakennuksia oli ilmiliekeissä, sotaisia huutoja kaikui kaduilta ja edessään he näkivät epäkuolleiden joukon tappamassa siviilejä. Siviilien avunkirkaisut kaikuivat kuuroille korville, kun liekkeihin kääriytyneet luurangot surmasivat heidät yksi kerrallaan. Niiden mukana laahustivat hitaasi jätösten peittämät zombiet.

Ryhmä saavutti voiton tässä vaikeassa taistelussa. Liekeillä räjähtelevät luurangot, tautia levittävät zombiet sekä niiden johtaja, panssareihin kunnostautunut luurankokapteeni tuhottiin. Taistelun päätyttyä ryhmän pohjoispuolella olevan talon ovi aukesi ja eräs mies viittoi heidät nopeasti sisään.

“Tulkaa tänne, täällä on turvallista!”

Ryhmä kiiruhti sisään, laivamiehistön saapuessa myöhemmin perässä. He olivat saapuneet majataloon, joka oli tupaten täynnä kahakoita paenneita ihmisiä.

“Nimeni on Shaheed.” Mies jatkoi. “Tämä taitaa olla viimeinen turvapaikka sataman lähettyvillä.” Hän jatkoi.

Ilmeni, että Farookissa oli suuret mellakat käynnissä taudin vuoksi. Historioitsijat olivat eristäneet omat alueensa ja kaduilla vallitsi anarkia. Ryhmä kertoi lääkkeestä ja Shadeed kertoi, että kaupungissa alkanut tauti on peräisin mitä todennäköisimmin kaupungin alla kiertelevästä vesiverkostosta. Hän kertoi auttavansa heidät sinne, jahka uusi päivä koittaa, sillä illalla olisi liian vaarallista mennä.

Seuraavana päivänä Shaheed vei heidät taistelun murtamien talojen kautta porteille, jotka veisivät kaupungin alle.

“Olkaa varovaisia.” Hän sanoi ja lukitsi portit heidän perässään antaen avaimet Autotaurukselle, jottei muiden epäilyt heräisivät.

Aquaducts2

Verkostoissa heille tapahtui monia asioita:

  • He epäilivät, että pulppua vesilähde (oikealla ylhäällä) aiheuttaisi taudin
  • Verkostoissa kulki sotureita sekä täysin valkoiset hiukset omaavia kulttilaisia, jotka palvelivat Maskia.
  • Verkostoissa oli kammiot sielunsitojille. Tämä oli Sindirin mielestä hyvin periskummallista.
  • Eräs vesiolento pyysi jatkuvasti apua (vasemmalla alhaalla) kipuihinsa. Se ei hyökännyt ryhmän kimppuun, mutta ryhmä ei myöskään saanut tarkemmin selville, mitä se tarkoitti. Kun he olivat kaataneet yhden ruukullisen lääkettä pulppuavaan vesilähteeseen, he kuulivat kovan huudon. Palattuaan vesiolennon luokse tilalla oli vain miespuolisen henkilön ruumis sekä hänen kaulassaan kaulaketju, jota koristi isohko smaragdi.

He palasivat sittemmin takaisin majataloon kertomaan tapahtumista. Farood kysyi, josko pääsisi tapaamaan Historioitsijoita, mutta Shaheed kertoi, että heidän olisi ensiksi odotettava luottomiehensä palaamista kaupungin kaduilta, jottei Farood joutuisi itse vaaraan.

Näin ryhmä vietti jälleen yhden yön majatalossa…

Comments

Hienosti tehtyjä merkintöjä. odotan innolla torstaita, sekä uusia urotekoja.

Osa VIII
 

Saatoitkin ehkä huomata, että vähän “tiivistin”, mutta mielestäni ihan onnistuneesti…

Voi mitä teille vielä on luvassa…

Osa VIII
Celestino

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.