Aavikkosoturit II

Osa XIII

Uusi tuttavuus

Myöhäinen ilta oli laskeutunut Kidutettuun Maahan. Farood Nopsajalka, Sindir Myr sekä nyt menehtyneen Autotauruksen aseenkantaja olivat paenneet Arabanin linnoituksesta kauas erämaahan suuntaan katsomatta. Mieltä myllersivät nyt viha, katkeruus sekä suru menetettyjen ystävien vuoksi. Miksi? kävi heidän mielessään useammankin kerran sekä kosto Ruhtinaita kohtaan; olivathan he pettäneet ryhmän omien agendojensa vuoksi.

Night sky

Ryhmä oli onnekkaasti saapunut raunioituneelle vartioasemalle, josta olivat aamulla lähteneet. Aseenkantaja kertoi hakevansa lisää risuja polttopuiksi, sillä välin Sindir ja Farood jättivät vankkurit mäen juurelle ja itse kipusivat ylös asettelemaan yösijaa.

Iltainen hiljaisuus ja tyyneys ei kuitenkaan saanut jalansijaa, sillä tovin leiritulen äärellä istuskeltuaan Faroodin takaa kuului matala ääni:

“Missä Tristian ja Artos ovat?”

Sindir näki, kuinka Faroodin taakse ilmestyi yksi Ruhtinaista. Farood totesi päättäväisen hiljaa “Te petitte meidät. Molemmat ovat kuolleita nyt. Niin kuin Autotaurus ja Krabatkin.” Tämän kuullessaan Faroodin takana oleva Ruhtinas veti lyhyen miekan esiin ja asetti sen puolituisen kaulalle. Sindir ei myöskään ehtinyt havaita toista Ruhtinasta, joka kuin varjoista ilmestyi hänen vierellensä miekka kohti maagin sydäntä.

“He ovat…kuolleita? Te tapoitte heidät? Te tuhositte juuri kaiken, mitä varten Ruhtinaat elävät!”

Sindir ymmärsi, että veri saattaisi kohta valua, mutta päätti, että hän ei olisi yksi niistä. Hän yritti salakavalasti viestittää Faroodille, että olisi aika heittäytyä suojaan taikojen alta.

“Rauhoittukaa.” Sindir totesi kun samalla hetkellä Farood heittäytyi maahan, tosin epäonnistuneesti sivulle ja Sindir valjasti magian salat käyttöönsä; suurenmoinen tulipatsas hänen käsistään valaisi pimeimmänkin kohdan vartioasemalta polttaen yhtä Ruhtinaista erittäin vakavasti!


Samaan aikaan toisaalla, Karak-a-Varn, eräkulkija, petetty, selviytyjä, oli matkannut jo useita päiviä ilman kunnon ruokaa ja juomaa Kidutetussa Maassa. Eläen raadoilla ja yöpyen milloin missäkin, toivoa ei liiemmin ollut. Kuitenkin tänä iltana hänen elämänsä tulisi muuttumaan uudestaan. Hiekan polttaessa hänen kovettuneita varpaitaan hän huomasi, kuinka erään mäen huipulta tulipatsas valaisi aluetta. Hän lähestyi kohdetta ja mäen juurella huomasi, kuinka eräs nuori mies makasi henkitoreissaan risujen seassa; häntä oli pistetty vatsaan ja paita oli veren tahrima. Mies kohisi, kuin apua anellen, mutta Karak katsoi uudestaan ylöspäin ja näki toisen, nyt tosin pienemmän tulipatsaan leimahtavan mäenlaelta. Hän päätti mennä ylös katsomaan, mitä siellä oikein tapahtui.


Sindir ja Farood aloittivat kiivaan taistelun Ruhtinaita vastaan vartioasemalla. Sindir yritti polttaa Ruhtinaat tuliloitsuillaan Faroodin yrittäessä pistää heitä pienellä tikarillaan. Ruhtinaitten miekat viilsivät pahasti Sindiriä kuin myös Faroodia ja usko oli nyt koetuksella. Elämä ja Kuolema.

Yksi Ruhtinaista oli saanut Faroodin saarrettua mäen reunalle. Sindir vetäytyi vartioaseman raunioiden sisään jatkaen loitsimista. Yht’äkkiä Faroodin kimpussa olevan Ruhtinaan taakse ilmestyi yli kaksi metriä pitkä outo hahmo, joka raivon puuskissa löi voimakkaalla vasemmalla koukulla Ruhtinasta niin, että se iskun voimasta kaatui ja tippui mäen huipulta alas vierien ja kierien. Farood katsoi tätä otusta pelon silmin. Sindir ajettiin nurkkaan. Hän ei voinut enää hyvin. Yksi Ruhtinaista onnistui iskemään häntä niin, että maagi kaatui maahan vertavuotaen. Mystran nimeen hän kuitenkin jäi eloon. Kaksi Ruhtinasta oli nyt hahmon kimpussa.


Karak-A-Varn oli juuri onnistunut tappamaan yhden leijonakypäräisen miehen, kun hänen kimppuunsa tuli kaksi muutakin, pistäen miekoillansa erämaan kurjistamaa vartaloa. Kun toinenkin Ruhtinaista sai surmansa puolituisen tikarista, kolmas päätti paeta mäkeä alas liukuen todeten vielä Faroodille “Tämä ei ole ohi! Me löydämme teidät vielä…” Farood ei voinut tehdä vieläkään muuta kuin katsoa isoa otusta pelosta kankeana. Karak kuitenkin päätti, että taistelu ei olisi vielä ohitse. Hän lähti Ruhtinaan perään ja saikin hänet kiinni, otti painiotteen ja kuin karhunhalauksella murskasi tämän luut hetken painin jälkeen.

Tällä välin Farood oli paennut vankkureidensa luokse otusta pakoon. Karak nappasi tapetun Ruhtinaan mukaansa ja vei tämän ylös kuin myös nyt kuolleen aseenkantajan. Siellä hän taittoi tapettujen miesten luita ja söi heitä pienen tulen äärellä. Hän meni vartioasemalle, näki Sindirin makaavan tajuttomana maassa, otti häntä jaloista ja vei leiritulen äärelle, nappasi risuja ja asetti tämän niin sanotusti “istumaan” risujen varaan. Saman hän teki yhdelle Ruhtinaalle ja aseenkantajalle.

Sitten hän kuuli äänen vankkureiden luota. Vaikka Farood yritti olla hiljaa juotuaan myös piiloutumispullon, hän havaitsi otuksen lähestyvän vankkureita.

Karakin tonkiessa vankkureita juodakseen, hän kuuli piskuisen äänen “Kuka sinä olet?”. Karak vain vastasi “Jano, jano”, minkä jälkeen Farood havaitsi, että hän ei ollut vihamielinen puolituista kohtaan. Farood nappasi vesileilin ja heitti sen vankkureiden takaa otuksen luokse. Karak nappasi leilin ja palasi ylös.

Saatuaan syötyä ja juotua Karakia alkoi, syystäkin, väsyttämään. Hän asettui maahan eikä kulunut kauan, kun yön rasitteet saivat yliotteen ja kaikkialla pimeni. Farood ei uskaltanut tulla enää ylös vaan nukahti itsekin vankkureiden suojiin.

Yö tuli ja hiljensi vartioaseman.

Comments

Unohdit mainita että Farood Surmasi tässä taistelussa toisen elävän olennon ensimmäistä kertaa.
lisäksi farood tiesi missä Sindir oli, koska oli raahannut hänet piiloon ennenkuin piiloutui itsekkin.

Osa XIII
 

korjattu; muistaakseni Sindir kyllä vetäytyi itse pikkuvartiorakennukseen, saatan olla väärässäkin. Asian pitäisi nyt olla ok?

Osa XIII
Celestino

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.