Aavikkosoturit II

Osa XV

Rao II

Ryhmä oli pelastautunut isohkoon taloon agressiivisten kyläläisten kynsistä. Koettelemuksista johtuen he olivat täysin puhki. Talossa olleet asukkaat ottivat heidät samantien suojiinsa ja tarjosivat ruokaa ja juomaa. Farood Nopsajalka, Sindir Myr ja Karak-a-Varn menivät maaten ja nukahtivat nopeasti.

Seuraavana aamuna heidän puheilleen tuli Yenok. Hän kertoi olevansa kylän tämänhetkinen johtaja, sillä kylän vanhin, Hemesiar, oli vakavasti sairas. Liskolaiset olivat tulleet aikaisemmin ja ryöstäneet viljelykset, joista kyläläiset valmistivat parantavia yrttejä ja juomia. Samalla he tartuttivat suureen osaan tauteja, jotka tekivät heistä villejä. Yenok jatkoi, että liskojen kylä sijaitsisi varmasti kaakossa, mutta tulevan hiekkamyrksyn takia, jos ryhmä tahtoisi auttaa, niin heidän pitäisi lähteä pikimmiten. Yenok lupasi yhden eräkävijän saattamaan ryhmän puoleenväliin.

Ryhmä suostui ja pakkasi varusteensa valmiiksi lähtöön. Eräkävijä meni katolle ja samalla kaikki pystyivät kuulemaan yltyvän tuulen koillisesta. Yksi kerrallaan he laskeutuivat alas rakennuksen katolta eräkävijän antaessa heille köydenpätkän, josta pitää kiinni, ettei tuuli veisi heitä.

Tuuli yltyi tunti tunnilta. Enää se ei ollut kevyt tuulahdus kasvoilla vaan kova, melkeinpä pelottavan nopea ja voimakas. Puolessavälissä eräkävijä pysähtyi ja joutui korottamaan ääntänsä kertoakseen horisontilla sumeasti näkyvän kalliomuodostelman olevan ryhmän tavoittelema kohde. Hän sanoi hakevansa heidät tältä samaiselta paikalta joidenkin tuntien päästä ja että ryhmän pitäisi kiirehtiä, että ehtisivät takaisin myrskyn jaloista.

Näin ryhmä melkeinpä kyyristäen matkasi kohti kalliota ja saapuivatkin tuulen suojaan luolan suulle.

“Odottakaa hetki. Tarvitsemme Oghman johdatusta, siunausta ja voimaa.” Farood totesi ja loitsi muun muassa voimaloitsun Karakille sekä tunnistamisloitsun; keihäs. Yht’äkkiä hänen silmänsä havaitsivat kevyitä sinisiä auroja luolasta eteenpäin mentäessä. Yksi oli kuitenkin erilainen; sen väri vaihteli kevyen sinisestä keltaiseen ja lämpimän punaiseen.

“Varovasti, siellä on jotakin.” Hän jatkoi ja latasi varsijousensa.

Samaan aikaan Sindir teki suojaloitsun, mutta jokin meni vikaan, hän ei vain tiennyt mikä. Tämä ei kuitenkaan estänyt ryhmää etenemästä syvemmälle luolaan, sillä Karak ja Sindir näkivät pimeässä. Farood meni kuitenkin ensimmäisenä ja ampui vasaman edessä näkyvään keihääseen. Kuului kolahdus. Karak huudahti raivoissaan, meni eteenpäin ja päästyään luolassa risteävään käytävään kolme heittokeihästä lensi häntä kohti! Taistelu oli alkanut liskolaisia vastaan!

Sindir eteni nopeasti Karakin taakse ja valmistautui polttamaan liskot maan tasalle. Farood joutui jäämään taka-alalle etsimään lyhtyänsä repusta ja tämä maksoi hänelle kallisarvoisia sekunteja. Karak näki vasemmalla puolellaan yhden liskon, joka oli toisia kovasti kookkaampi ja oli varustautunut toiseen liskolaisen nahkaan. Tämä johtajaksi epäilty otus lähestyi Karakia, mutta huomattuaan Sindirin örkin vieressä lisko sihisi “SSshhhh, tappakaa Ssssihminen!!” ja hyökkäisikin Sindirin kimppuun! Sindir onnistui kärventämään liskoja tehokkaasti ja Karakin iskuista suurin osa meni perille. Kuitenkin, jokainen isku oli melkeinpä tappava. Liskolaiset pitkillä keihäillään yrittivät hyökätä Sindirin kimppuun, mutta heidän iskunsa olivat erittäin huonoja. Farood pääsi lopulta myös taistelun makuun nähdessään jotakin, mutta ei yltänyt samanlaisiin urotekoihin kuin edellisenä iltana vartioasemalla.

Lopulta Karak otti painiotteen liskojohtajasta ja hetken oltuaan jopa alakynnessä puristi karhunvoimillaan johtajan kuoliaaksi. Toiset liskolaiset saatiin surmattua ja Sindir kuin Farood löysivätkin kangassäkeissä olevat yrtit kuin myös vierellä olevan vesialtaan. Farood jäi miettimään näkemäänsä outoa auraa keihään ympärillä, joka näkyi kallion sisällä. Hetken pähkäiltyään hän suostutteli Karakin, joka oli jäänyt repimään liskojohtajasta lihoja irti, katsomaan, josko hän tahtoisi sukeltaa vesialtaaseen ja katsoa minne se veisi. “Kyseessä voisi olla mahtava seikkailu ja aarre…” Farood kertoi.

Karak kiinnostui tästä ja hypättyään altaaseen sukelsi vesitunnellia pitkin tovin, kunnes saapui ilmalukon tapaiselle alueelle. Siellä lojui luuranko, joka oli sonnustautunut usvaiseen ketjupanssariin. Luurankoa ympäröi hieman harmaansävyinen aura ja hänen kylkiluiden välissä oli kaksi keihästä; toinen oli mennyt rikki, mutta toinen ehjänä. Karak nappasi sen ja huomasi terän olevan priimakunnossa, jopa erikoisen hyvälaatuinen. Örkki myös havaitsi luurangon sormessa mustan onix-kivellä koristellun sormuksen, nappasi sen sormeensa ja palasi takaisin Sindirin ja Faroodin luokse.

Farood ja Sindir havaitsivat, kuin myös Karak, että luurankoa ympäröivä “harmaa aura” olikin itseasiassa violetinsävyinen ja nyt se ympäröi Karakia.

Miehet pakkasivat yrttisäkit poikittain keihääseen kiinni ja Sindir hopuutteli ryhmää jo lähtemään; luolan ulkopuolella tuuli kävi jo navakasti. Sindir meni ensimmäisenä hölkkäaskelin, muut seurasivat perässä. Farood jaksoi kuitenkin parhaiten ja matkan puolivälissä eräkävijä oli jo heitä vastassa.

“Oliko matka onnistunut?!” Mies kysyi tuulen vaimentaessa ääniä ympärillä. Hetken kuluttua Sindir ja Karak saapuivat ja Farood nyökkäsi miehelle onnistumisen merkiksi. He palasivat takaisin kylään ja päästessään sisälle tuuli oli jo yltynyt erittäin voimakkaaksi.

“Te palasitte!” Yenok huudahti! “Tuokaa sankareille lämmintä syötävää ja juotavaa.” Hän jatkoi ja totesi miehille, että seuraisivat häntä alakertaan. Karak jäi ylös takan ääreen kun Sindir ja Farood istahtivat pöydän, ja lämpimän aterian äärelle.

Hiekkamyrsky kesti runsaan viikon. Tämän viikon aikana Yenokille ja kaikille kyläläisille selvisi Faroodin kertomana Ruhtinaiden kohtalosta vartioasemalla kuin myös tapahtumat Arabanin Linnoituksella ja sitä edeltävä tapaaminen Nadielien kanssa. Yenok kertoi, että Rao oli tehnyt tiivistä yhteistyötä Ruhtinaiden kanssa; he eivät tahtoisi murtaa ystävyyttään heidän kanssaan ja samalla kertoi Aavikkosotureita uhkaavasta perikadosta; sukupuutosta. Kyläläisten asenne “sankareita” kohtaan laski, mutta heidän autettuaan Raolaisia he pyysivät miehiä lähtemään jahka hiekkamyrsky olisi ohi.

Näinä päivinä Farood alkoi myös tarkkailla kyläläisiä, hän ei enää luottanut Yenokiin yhtä paljon.

Kun hiekkamyrsky oli viimein ohitse, ryhmä pakkasi tavaransa ja suunnisti takaisin kohti Farookia. Ennen lähtöään Yenok tuli vielä miesten juttusille:

“Vaikka autoittekin meitä ja johtuen näistä valitettavista uutisista teidän asenteesta Ruhtinaita kohtaan, pyytäisin palvelusta vielä kerran. Viekää tämä sinetöity kirje historijoitsille , jos vain voitte. Kiitos avusta.”

Farood nappasi kirjeen ja kertoi tekevänsä niin. Kun he vihdoin olivat poistuneet kylästä, Farood yllättäen mursi sinetin, avasi kuoren ja luki kirjeen, antaen sen tämän jälkeen Sindirille ja heittäen sen lopulta pois, erämaan hiekan poiskuljetettavaksi…

Comments

Celestino

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.