Aavikkosoturit II

Osa XVII

Epilogi

Sindir Myr, Karak ja Farood olivat nousseet jokilaivaan kolmen merimiehen kanssa. Ramazan Jafari ojensi Sindirille nahkakääreissä olevan kansion kertoen, että se sisältäisi tarvittavat suojaloitsukääröt artefakteille. Mukaansa he saisivat myös saatekirjeen.

Ryhmä matkasi alajuoksua pitkin kohti Kidutetun Miehen Aarretta. Merimiehet mainitsivat ohjastavansa laivan tarpeeksi kauas luolastosta kun hetki on tullakseen, sillä joki virtaisi hyvinkin voimakkaasti joen päässä. Meni yksi yö ja seuraavana päivänä, auringon laskiessa, miehet ankkuroivat laivan joen vasemmalle puolelle ja toivottivat ryhmälle onnea.

Matkaajat näkivät kidutetun miehen luolaston jo edessään, noin tunnin matkan päässä. Kuitenkin puolivälissä Sindir huomasi joen toisella puolella kaksi kuollutta hevosta, nuolet niiden turmana. Hän varoitti muita, Farood latasi varsijousensa ja Karak tähyili ympärilleen tarkkaavaisesti. Hetken kuluttua Sindirin jalkojen edessä makasi kuollut nomadi tuulen puhaltaessa hiekat ruumiin päältä.

He lähestyivät luolastoa vain nähdäkseen lisää kuolleita, tosin nyt myös hiilenmustia kääpiöitä. Suuri kahakka oli alueella vastikään käyty. Koski pauhasi voimakkaasti heidän sivullaan kun ryhmä eteni syvemmälle ja alemmas kohti kidutetun maan artefaktia.

Luolaston vasenta puolta varovasti kulkien, varma kuolema alapuolellaan, he saapuivat kielekkeen päähän, jossa puinen silta ylitti rotkon. Edessään he näkivät soihtujen valaistessa keskellä kivisen monumentin, sen takana suurehkon patsaan kuin myös toisen puolen kielekkeillä puiset barrikadit. Kammio haarautui kolmeen suuntaan, keskelle vievän käytävän edessä oli massiiviset ovet.

Karak kuuli tutun äänen toiselta puolelta. Se oli Beltsar, yksi hänet pettäneistä duergareista! Kääpiö pysäytti ryhmän sillalle: ”Kappas, lisää aarteenetsijöitä! Valitettavasti olette myöhässä, aarre on minun!” Samalla duergari havahtui Karakin läsnäoloon kielekkeellä. Hieman yllättyneenä hän jatkoi: ”Karak! Olet elossa! Olen kovin yllättynyt, mutta ei hätää, et pääse siltaa pidemmälle. Valmistaudu kuolemaan! Toverit!” Hän huudahti, kun samalla barrikadien takaa ilmestyi puolisen tusinaa hiilikääpiötä varsijousien kanssa. ”Tappakaa heidät. Nopeasti.” Beltsar jatkoi, otti yhden soturin mukaansa ja pakeni vasemmalle haarautuvaan käytävään. Karakilla viha alkoi kuplia pinnan alla ja hän tulisi saamaan kostonsa tavalla tai toisella.

Taistelu oli pitkä, raskas ja uuvuttava. Sindir oli kuolla ensimmäiseen kriittiseen vasamaan suojaloitsusta huolimatta, jonka yksi kääpiöstä ampui barrikadin takaa raskaalla varsijousellaan. Karak sai vasamasateen itseään kohti sillalla, selviytyi siitä ja onnistui ylittämään sillan. Farood jäi ampumaan omalla varsijousellaan barrikadien takana olleita rosvoja. Karak rankaisi nyrkeillänsä duergareja murskaten heidät yksi kerrallaan, Sindir ampui maagisia vasamia kääpiöitä kohti ja loihti magian avulla tyhjästä taivaallisen sotakoiran, joka hyökkäsi loppujen kimppuun.

Vastarinta saatiin tuhottua. Ryhmä alkoi tutkia aluetta. Farood tunnisti keskellä kammiota olevan Helmin patsaan kuin myös kallion seinämässä Kelemvorin patsaan. Sen ympärille oli rakennettu pienehkö hautausmaa ja patsaan juurella teksti ”Pyhitetty kaikille niille, jotka menehtyivät Kidutetun Miehen Kammiota uudisrakentaneille.”

Sindir tahtoi lähteä duergarin perään saman tien. Karak ja Farood seurasivat nopeasti perässä. Luonnonkäytävä jatkui hieman kiermurtelevasti, kun yhtäkkiä he kuulivat yhden kääpiön käytävällä huhuilevan ”Beltsar! Missä olet? Älä jätä minua tänne…” Ryhmä eteni ääntä kohti, varovasti, jouset ladattuina. He näkivät Beltsarin kanssa matkanneen duergarin soihdun kanssa kun varjoista ilmestyi voimakas, pitkäksi jännittynyt käsi, joka nappasi kääpiön kaulastaan! Soihtu putosi maahan ja ryhmä vetäytyi takaisinpäin hieman vain kuullakseen rusahtelua ja jopa karmivaa ääntä kulman takaa. Hetki kului ja lopuksi ainoa ääni käytävällä oli raskas tömähdys.

Karak nappasi pitkän keihäänsä. Sindir oli hyvin varovainen kuin myös Farood, jonka näkö oli Mikain kantaman lyhdyn varassa. He kulkivat hitaasti, Karak ensimmäisenä. Näky oli lohduton; päätön duergari mahallaan sammuneen soihdun vierellä. Käytävä haarautui vasemmalle ja eteenpäin. He matkasivat noin kymmenen metriä kun Karak luuli näkevänsä otuksen hiipivän muiden taakse kääntyen kohti muita ja osoittaen kohti kattoa. Hänen kriittiseksi epäonnekseen otus olikin Karakin takana! Sindir ja Farood näkivät kuinka otus nappasi Karakia kaulasta kiinni! Otuksen salamannopeat liikkeet mahdollistivat sen vetäytymisen kohti kammion syövereitä. Karak ei päässyt irti otuksen otteesta, Faroodilla ja Sindirillä oli huomattavia vaikeuksia saada otus edes kiinni, Farood oli hetken jopa täysin pimennossa, hän ei nähnyt otusta saati Karakia. Sindir onnistui loitsullansa heikentämään otuksen fyysistä voimaa, jolloin Karak pääsi kuristusotteesta irti. Otus pakeni syvemmälle kivikasojen taakse jättäen Karakin rauhaan. Farood ojensi parannusjuomansa puoliörkille.

Ryhmä palasi taaksepäin lepäämään hetkeksi. Sillävälin Sindir piirsi maahan riimumerkin, ja Farood huomasi merkissä paljolti yhtäläisyyksiä aikaisemmin nähdyn riimun kanssa. Riimuihin syntyi vaaleat valot ja Sindiristä lähti varjomuotoinen, kaksijalkainen eidolon, joka ammensi voimansa maasta olevasta riimusta! Kun loitsu oli valmis ja haavat parannettu, ryhmä kävi katsomassa minne kuristaja katosi. He kurkkasivat kivirykelmän taakse vain nähdäkseen kaksi sellaista otusta heitä tarkkaillen ja nopeasti kivien taakse piiloutuen. Ryhmä näki parhaaksi jättää ne rauhaan ja jatkoi matkaansa kohti oletettua aarteen sijaintia.

Ryhmä saapui pääkammioon. Tuttu ääni valtasi tilat, se oli Beltsar! Kantaen varastettuja artefakteja hän käskytti ryhmää palaamaan takaisin päin, jos tahtoisivat pysyä hengissä. Yhtäkkiä kammio alkoi täristä, aluksi kevyesti mutta aina voimakkaammin. Ryhmä näki kuinka Beltsarin takana oli kääreisiin puettu humanoidi, joka nappasi Beltsaria kaulasta! Beltsar alkoi huutaa tuskasta kun hänen ihonsa alkoi kuplia, silmät putosivat päästä, kallo murskaantui sisäänpäin ja iho suli sisälmysten syöpyessä maahan. Olento päästi ulvovan huudon ilmoille, kammio sortui ryhmän takana niin että pakoon ei pääsisi samaa reittiä! Samalla haudan ympärillä olevat tulipesät hehkuivat sinisenä ja niistä syntyi tulenkatkuiset luurangot!

Syntyi taistelu, joka koitui ryhmän ja koko Kidutetun Maan lopulliseksi kohtaloksi. Taistelu voitettiin, mutta Sindir ja Karak joutuivat muumion kirouksen alle. Sen sijaan, että he olisivat palauttaneet artefaktit takaisin hautaan ja suojanneet ne Historioitsijoiden antamille kääröillä, he päättivät pitää aarteet. He palasivat nopeasti takaisin kammion toista käytävää pitkin saapuen takaisin suurille oville. Kirous oli aiheuttanut Karakin ja Sindirin ihon hauraustumisen. Jokilaivalla miehet kysyivät, saiko ryhmä suojattua aarteet; Sindir totesi kylmänviileästi aarteiden olevan turvassa. Matka yläjuoksua pitkin tulisi kestämään pitempään ja tämä aiheutti pientä vihaa Sindirin ja Karakin keskuudessa.

Seuraava aamuna Karak ei kuitenkaan enää herännyt. Hän oli joutunut katatoniseen tilaan eikä reagoinut kehenkään tai mihinkään. Merimiesten kysellessä, miten kaikki tapahtui, Farood selitti heille muumiosta, duergareista ja aarteista. Miehet eivät tienneet, että ryhmä piti artefaktit ja ihmettelivät, eikö kirous olisi poistunut suojaloitsun myötä. Sindir souti kaikilla voimillansa kohti Farookia. Farood ei enää voinut odottaa vaan nappasi yhden merimiehistä ja kertoi hänelle salaa aarteista ja siitä, kuinka Sindir olisi tullut ”vallanhimoiseksi”; hän ehdotti suunnitelmaa kolkata Sindir ja palata takaisin alajuoksulle, yrityksenä pelastaa vielä molemmat.

Oli myöhäinen ilta ja Farookin muurit olivat jo näkyvissä. Sindir oli kovin väsynyt soutamisesta ja muumiomädän aiheuttamista fyysisistä muutoksista kun Farood nappasi hiipimisjuomansa, meni Sindirin taakse ja yritti kolkata hänet epäonnistuen täydellisesti! Sindir tajusi ”petoksen” kääntyi ja katsoi murhaavasti Faroodia. Farood oli täydellisessä shokissa. Sindir käski eidoloninsa hyökätä hänen kimppuunsa kun hän itse tulihönkäyksellään poltti Faroodia ja hänen takana olevaa merimiestä! Eidolon raateli Faroodia lopulta kuolettavasti ja puolituinen rojahti maahan vatsalleen. Sindir kysyi lopulta kahdelta merimieheltä, mitä tämä kaikki tarkoitti. Merimiehet olivat hyvin peloissaan ja kertoivat maagille sen, mitä Farood oli heille kertonut suunnitelmastaan.

Sindir tiesi tulleensa tiensä päähän. Hän sytytti loputkin kaksi merimiestä tuleen ja katsoi heidän kokevan kivuliaan kuoleman. Sindir katsoi Mikaita surullisin silmin, murskasi nuken päällä olevan amuletin vapauttaen hänen sielunsa jumalille. Eidoloninsa hän palautti takaisin omaan ulottuvuuteensa. Sindir huomasi laivan hidastuvan ja kulkevan takaisin kohti alajuoksua, kauemmaksi Farookista. Kohtalonsa hyväksyttyään hän istahti puiselle penkille, irrotti maskinsa suunsa edestä ja totesi rauhallisen hiljaa:

Late sky

”Taidanpa levätä tässä hetken.”

AAVIKKOSOTURIT II PÄÄTTYY

Aavikkosoturit III alkaa tästä

Comments

Celestino1

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.