Aavikkosoturit II

Osa XVII
Epilogi

Sindir Myr, Karak ja Farood olivat nousseet jokilaivaan kolmen merimiehen kanssa. Ramazan Jafari ojensi Sindirille nahkakääreissä olevan kansion kertoen, että se sisältäisi tarvittavat suojaloitsukääröt artefakteille. Mukaansa he saisivat myös saatekirjeen.

Ryhmä matkasi alajuoksua pitkin kohti Kidutetun Miehen Aarretta. Merimiehet mainitsivat ohjastavansa laivan tarpeeksi kauas luolastosta kun hetki on tullakseen, sillä joki virtaisi hyvinkin voimakkaasti joen päässä. Meni yksi yö ja seuraavana päivänä, auringon laskiessa, miehet ankkuroivat laivan joen vasemmalle puolelle ja toivottivat ryhmälle onnea.

Matkaajat näkivät kidutetun miehen luolaston jo edessään, noin tunnin matkan päässä. Kuitenkin puolivälissä Sindir huomasi joen toisella puolella kaksi kuollutta hevosta, nuolet niiden turmana. Hän varoitti muita, Farood latasi varsijousensa ja Karak tähyili ympärilleen tarkkaavaisesti. Hetken kuluttua Sindirin jalkojen edessä makasi kuollut nomadi tuulen puhaltaessa hiekat ruumiin päältä.

He lähestyivät luolastoa vain nähdäkseen lisää kuolleita, tosin nyt myös hiilenmustia kääpiöitä. Suuri kahakka oli alueella vastikään käyty. Koski pauhasi voimakkaasti heidän sivullaan kun ryhmä eteni syvemmälle ja alemmas kohti kidutetun maan artefaktia.

Luolaston vasenta puolta varovasti kulkien, varma kuolema alapuolellaan, he saapuivat kielekkeen päähän, jossa puinen silta ylitti rotkon. Edessään he näkivät soihtujen valaistessa keskellä kivisen monumentin, sen takana suurehkon patsaan kuin myös toisen puolen kielekkeillä puiset barrikadit. Kammio haarautui kolmeen suuntaan, keskelle vievän käytävän edessä oli massiiviset ovet.

Karak kuuli tutun äänen toiselta puolelta. Se oli Beltsar, yksi hänet pettäneistä duergareista! Kääpiö pysäytti ryhmän sillalle: ”Kappas, lisää aarteenetsijöitä! Valitettavasti olette myöhässä, aarre on minun!” Samalla duergari havahtui Karakin läsnäoloon kielekkeellä. Hieman yllättyneenä hän jatkoi: ”Karak! Olet elossa! Olen kovin yllättynyt, mutta ei hätää, et pääse siltaa pidemmälle. Valmistaudu kuolemaan! Toverit!” Hän huudahti, kun samalla barrikadien takaa ilmestyi puolisen tusinaa hiilikääpiötä varsijousien kanssa. ”Tappakaa heidät. Nopeasti.” Beltsar jatkoi, otti yhden soturin mukaansa ja pakeni vasemmalle haarautuvaan käytävään. Karakilla viha alkoi kuplia pinnan alla ja hän tulisi saamaan kostonsa tavalla tai toisella.

Taistelu oli pitkä, raskas ja uuvuttava. Sindir oli kuolla ensimmäiseen kriittiseen vasamaan suojaloitsusta huolimatta, jonka yksi kääpiöstä ampui barrikadin takaa raskaalla varsijousellaan. Karak sai vasamasateen itseään kohti sillalla, selviytyi siitä ja onnistui ylittämään sillan. Farood jäi ampumaan omalla varsijousellaan barrikadien takana olleita rosvoja. Karak rankaisi nyrkeillänsä duergareja murskaten heidät yksi kerrallaan, Sindir ampui maagisia vasamia kääpiöitä kohti ja loihti magian avulla tyhjästä taivaallisen sotakoiran, joka hyökkäsi loppujen kimppuun.

Vastarinta saatiin tuhottua. Ryhmä alkoi tutkia aluetta. Farood tunnisti keskellä kammiota olevan Helmin patsaan kuin myös kallion seinämässä Kelemvorin patsaan. Sen ympärille oli rakennettu pienehkö hautausmaa ja patsaan juurella teksti ”Pyhitetty kaikille niille, jotka menehtyivät Kidutetun Miehen Kammiota uudisrakentaneille.”

Sindir tahtoi lähteä duergarin perään saman tien. Karak ja Farood seurasivat nopeasti perässä. Luonnonkäytävä jatkui hieman kiermurtelevasti, kun yhtäkkiä he kuulivat yhden kääpiön käytävällä huhuilevan ”Beltsar! Missä olet? Älä jätä minua tänne…” Ryhmä eteni ääntä kohti, varovasti, jouset ladattuina. He näkivät Beltsarin kanssa matkanneen duergarin soihdun kanssa kun varjoista ilmestyi voimakas, pitkäksi jännittynyt käsi, joka nappasi kääpiön kaulastaan! Soihtu putosi maahan ja ryhmä vetäytyi takaisinpäin hieman vain kuullakseen rusahtelua ja jopa karmivaa ääntä kulman takaa. Hetki kului ja lopuksi ainoa ääni käytävällä oli raskas tömähdys.

Karak nappasi pitkän keihäänsä. Sindir oli hyvin varovainen kuin myös Farood, jonka näkö oli Mikain kantaman lyhdyn varassa. He kulkivat hitaasti, Karak ensimmäisenä. Näky oli lohduton; päätön duergari mahallaan sammuneen soihdun vierellä. Käytävä haarautui vasemmalle ja eteenpäin. He matkasivat noin kymmenen metriä kun Karak luuli näkevänsä otuksen hiipivän muiden taakse kääntyen kohti muita ja osoittaen kohti kattoa. Hänen kriittiseksi epäonnekseen otus olikin Karakin takana! Sindir ja Farood näkivät kuinka otus nappasi Karakia kaulasta kiinni! Otuksen salamannopeat liikkeet mahdollistivat sen vetäytymisen kohti kammion syövereitä. Karak ei päässyt irti otuksen otteesta, Faroodilla ja Sindirillä oli huomattavia vaikeuksia saada otus edes kiinni, Farood oli hetken jopa täysin pimennossa, hän ei nähnyt otusta saati Karakia. Sindir onnistui loitsullansa heikentämään otuksen fyysistä voimaa, jolloin Karak pääsi kuristusotteesta irti. Otus pakeni syvemmälle kivikasojen taakse jättäen Karakin rauhaan. Farood ojensi parannusjuomansa puoliörkille.

Ryhmä palasi taaksepäin lepäämään hetkeksi. Sillävälin Sindir piirsi maahan riimumerkin, ja Farood huomasi merkissä paljolti yhtäläisyyksiä aikaisemmin nähdyn riimun kanssa. Riimuihin syntyi vaaleat valot ja Sindiristä lähti varjomuotoinen, kaksijalkainen eidolon, joka ammensi voimansa maasta olevasta riimusta! Kun loitsu oli valmis ja haavat parannettu, ryhmä kävi katsomassa minne kuristaja katosi. He kurkkasivat kivirykelmän taakse vain nähdäkseen kaksi sellaista otusta heitä tarkkaillen ja nopeasti kivien taakse piiloutuen. Ryhmä näki parhaaksi jättää ne rauhaan ja jatkoi matkaansa kohti oletettua aarteen sijaintia.

Ryhmä saapui pääkammioon. Tuttu ääni valtasi tilat, se oli Beltsar! Kantaen varastettuja artefakteja hän käskytti ryhmää palaamaan takaisin päin, jos tahtoisivat pysyä hengissä. Yhtäkkiä kammio alkoi täristä, aluksi kevyesti mutta aina voimakkaammin. Ryhmä näki kuinka Beltsarin takana oli kääreisiin puettu humanoidi, joka nappasi Beltsaria kaulasta! Beltsar alkoi huutaa tuskasta kun hänen ihonsa alkoi kuplia, silmät putosivat päästä, kallo murskaantui sisäänpäin ja iho suli sisälmysten syöpyessä maahan. Olento päästi ulvovan huudon ilmoille, kammio sortui ryhmän takana niin että pakoon ei pääsisi samaa reittiä! Samalla haudan ympärillä olevat tulipesät hehkuivat sinisenä ja niistä syntyi tulenkatkuiset luurangot!

Syntyi taistelu, joka koitui ryhmän ja koko Kidutetun Maan lopulliseksi kohtaloksi. Taistelu voitettiin, mutta Sindir ja Karak joutuivat muumion kirouksen alle. Sen sijaan, että he olisivat palauttaneet artefaktit takaisin hautaan ja suojanneet ne Historioitsijoiden antamille kääröillä, he päättivät pitää aarteet. He palasivat nopeasti takaisin kammion toista käytävää pitkin saapuen takaisin suurille oville. Kirous oli aiheuttanut Karakin ja Sindirin ihon hauraustumisen. Jokilaivalla miehet kysyivät, saiko ryhmä suojattua aarteet; Sindir totesi kylmänviileästi aarteiden olevan turvassa. Matka yläjuoksua pitkin tulisi kestämään pitempään ja tämä aiheutti pientä vihaa Sindirin ja Karakin keskuudessa.

Seuraava aamuna Karak ei kuitenkaan enää herännyt. Hän oli joutunut katatoniseen tilaan eikä reagoinut kehenkään tai mihinkään. Merimiesten kysellessä, miten kaikki tapahtui, Farood selitti heille muumiosta, duergareista ja aarteista. Miehet eivät tienneet, että ryhmä piti artefaktit ja ihmettelivät, eikö kirous olisi poistunut suojaloitsun myötä. Sindir souti kaikilla voimillansa kohti Farookia. Farood ei enää voinut odottaa vaan nappasi yhden merimiehistä ja kertoi hänelle salaa aarteista ja siitä, kuinka Sindir olisi tullut ”vallanhimoiseksi”; hän ehdotti suunnitelmaa kolkata Sindir ja palata takaisin alajuoksulle, yrityksenä pelastaa vielä molemmat.

Oli myöhäinen ilta ja Farookin muurit olivat jo näkyvissä. Sindir oli kovin väsynyt soutamisesta ja muumiomädän aiheuttamista fyysisistä muutoksista kun Farood nappasi hiipimisjuomansa, meni Sindirin taakse ja yritti kolkata hänet epäonnistuen täydellisesti! Sindir tajusi ”petoksen” kääntyi ja katsoi murhaavasti Faroodia. Farood oli täydellisessä shokissa. Sindir käski eidoloninsa hyökätä hänen kimppuunsa kun hän itse tulihönkäyksellään poltti Faroodia ja hänen takana olevaa merimiestä! Eidolon raateli Faroodia lopulta kuolettavasti ja puolituinen rojahti maahan vatsalleen. Sindir kysyi lopulta kahdelta merimieheltä, mitä tämä kaikki tarkoitti. Merimiehet olivat hyvin peloissaan ja kertoivat maagille sen, mitä Farood oli heille kertonut suunnitelmastaan.

Sindir tiesi tulleensa tiensä päähän. Hän sytytti loputkin kaksi merimiestä tuleen ja katsoi heidän kokevan kivuliaan kuoleman. Sindir katsoi Mikaita surullisin silmin, murskasi nuken päällä olevan amuletin vapauttaen hänen sielunsa jumalille. Eidoloninsa hän palautti takaisin omaan ulottuvuuteensa. Sindir huomasi laivan hidastuvan ja kulkevan takaisin kohti alajuoksua, kauemmaksi Farookista. Kohtalonsa hyväksyttyään hän istahti puiselle penkille, irrotti maskinsa suunsa edestä ja totesi rauhallisen hiljaa:

Late sky

”Taidanpa levätä tässä hetken.”

AAVIKKOSOTURIT II PÄÄTTYY

Aavikkosoturit III alkaa tästä

View
Osa XVI
Kidutetun Maan kohtalo

Farood Nopsajalka, Karak-a-Varn ja Sindir Myr olivat matkanneet joitakin tunteja hiekkamyrskyn päätyttyä erämaalla kohti Farookia, kun yllättäen paahtavan auringon alla Farood kaatui maahan. Hänen silmiään kirveli. Farood lankesi.

Tapahtuneen jälkeen Farood järkyttyi kovasti, mutta ei kertonut muille syytä kauheaan olotilaansa. Hän hätäisesti pyöri etsiessään poisheitettyä kirjettä tietäen sisimmässään että se oli turhaa. Kirje oli joutunut tuulten puhaltamiksi ja Farood oli menettänyt kaikki pappiskykynsä.

“Lankesin…” Farood mutisi itsekseen.

Ryhmä jatkoi kuitenkin matkaansa. Illansuussa he pääsivät eräille isoille kivimuodostumille, jossa päättivät viettää yön. Farood ja Sindir jäivät keskustelemaan leiritulen ääreen, kun Karak huomasi haltian ja puolituisen takaa varjon. Se oli massiivinen vipeltäjä, joka yllätti muut ryhmän jäsenet täysin! Lisko puraisi Faroodia pahasti, minkä jälkeen lisko-olennon takaa juoksenteli puolitusinallista vipeltäjiä kohti ryhmää! Farood yritti perääntyä napaten varsijousensa, Sindir sai tuliloitsuillaan poltettua pienimmät tuhkaksi. Karak ei onnistunut juuri ollenkaan osumaan isoon liskoon kun toisaalla Faroodin kriittinen osuma maagisesta varsijousestaan (jonka olivat saaneet Rao – kylästä autettuaan heitä n. 1½ viikkoa aikaisemmin) jäädytti liskon täysin, minkä jälkeen se räjähti pirstaleisiin terävien jääpuikkojen pistettyä myös Karakin ihoa. Nuotio jäätyi rytäkässä täysin ja yöhön piti valmistautua uudestaan.

Seuraavana aamuna he keräsivät tavaransa ja jatkoivat matkaa kohti kaakkoa. Iltapäivään mennessä he olivat saapuneet Farookiin. Porttien ulkopuolella he näkivät kaksi miestä keskustelevan erään patsaan rakentamisesta. Farook kävi nopeasti kysymässä, mistä oikein oli kyse ja miehet kertoivat, että lahjoitusten myötä siihen kohtaan oltaisiin pystyttämässä patsasta Lambert Esqualionin kunniaksi.

Kaupungin sisällä Sindir päätti matkata suoraan Historioitsijoiden luokse. Farood jäi bazaarille ja Karak yritti löytää majataloa vain huomatakseen, että hänellä ei ollut yhtään rahaa joten töitä pitäisi tehdä. Niitä hän myös löysi autettuaan erästä seppää kantamaan painavia alasimia ja tavaroita sepän uudelle pajalle. Töistä saaduilla rahoilla hän sai ostettua ruokaa ja juomaa täyttämään vatsansa. Toisaalla Sindir ei päässyt Historioitsijoiden juttusille, sillä heillä oli tärkeä kokous menossa. Yksi palvelijoista kuitenkin lupasi kertoa heti kun heidät voisi tavata. Farood matkasi myös historioitsijoiden luokse ja yritti keplotella itselleen ruokaa kertomalla tarinoita muun muassa opeistaan Whiterunissa.

Illansuussa miehet pääsivät velhojen juttusille vain huomatakseen, että Kidutetun Maan kohtalo olisi vaakalaudalla! Ramazan Jafari kertoi, että aikaa ei olisi hukattavana, sillä Historioitsijat olivat saaneet selville, että Sielunsitojat yrittävät nyt kaikin voimin löytää Kidutetun Maan kaikki artefaktit ja imeä niistä maagiset voimat hallitakseen niillä kaikkia kansoja. Yksi palvelijoista lähetettiin kiirusti hakemaan Karak maagien luokse. Farood selitti tuohtuneena, että Ruhtinaat pettivät heidät täysin, mitä Ramazan ei voinut itse ymmärtää. Sindiriä kiinnosti myös saada takaisin opus, jonka olivat löytäneet akvedukteista.

Kun kaikki olivat paikalla, kun jyrähdysmäinen ääni valtasi kaikki huoneet. Yksi velhoista pyysi tulemaan mitä nopeimmiten huoneeseen, jossa yksi Trabzonin Reseptikirjan osista olisi. Karak jäi ylös, mutta muut laskeutuivat portaat alas ja nopein askelin saapuivat huoneeseen. He näkivät, kuinka tämän Reseptikirjan sivut pläräytyivät nopeasti ja kaikki niissä oleva teksti suorastaan imeytyi huoneen keskellä olevaan sinihohkaavaan valoon.

“Te olette myöhässä! Tenebrous alistaa kaikki Kidutetun Maan kansat orjikseen jolloin kuolema on vain särkynyt unelma taantuneissa sieluissanne!!!”

Samalla hetkellä huoneen keskellä oli usvainen, tummanpuhuva olento, jonka puhe oli kieroutunut ja ääneltään mieltä raapiva. Taistelu ei kuitenkaan päätynyt ryhmän tai velhojen tappioon vaan hetkeä myöhemmin huoneen keskellä oli tuhkainen kasa. Suuri tappio oli kuitenkin kärsitty. Reseptikirjan osasta ei ollut muuta kuin tyhjiä sivuja jäljellä.

“Ei…tämä ei voi olla totta…” Ramazan huokasi. “Teidän täytyy auttaa meitä. Koko Kidutetun Maan kohtalo on vaarassa. Me järjestämme teille aamuksi jokiveneen, jolla pääsette virtaa pitkin lounaaseen, kohti Kidutetun Miehen Aarretta. Annamme mukaanne myös Rituaalikääröjä, joilla voitte suojata artefaktit ennen kuin niiden magia onnistutaan varastamaan. Tiedän, että tämä kaikki kovin nopeasti, mutta aikaa ei ole tuhlattavaksi. Levätkää nyt niin paljon kuin mahdollista. Matka ei tule olemaan helppo. Hän jatkoi.

Seuraavana aamuna ryhmä matkasi jokiveneellä kohti lounasta mukanaan saatekirje Ramazanilta.

Vähän he tiesivät, että Kidutetun Maan kohtalo olisi heidän käsissään…

View
Osa XV
Rao II

Ryhmä oli pelastautunut isohkoon taloon agressiivisten kyläläisten kynsistä. Koettelemuksista johtuen he olivat täysin puhki. Talossa olleet asukkaat ottivat heidät samantien suojiinsa ja tarjosivat ruokaa ja juomaa. Farood Nopsajalka, Sindir Myr ja Karak-a-Varn menivät maaten ja nukahtivat nopeasti.

Seuraavana aamuna heidän puheilleen tuli Yenok. Hän kertoi olevansa kylän tämänhetkinen johtaja, sillä kylän vanhin, Hemesiar, oli vakavasti sairas. Liskolaiset olivat tulleet aikaisemmin ja ryöstäneet viljelykset, joista kyläläiset valmistivat parantavia yrttejä ja juomia. Samalla he tartuttivat suureen osaan tauteja, jotka tekivät heistä villejä. Yenok jatkoi, että liskojen kylä sijaitsisi varmasti kaakossa, mutta tulevan hiekkamyrksyn takia, jos ryhmä tahtoisi auttaa, niin heidän pitäisi lähteä pikimmiten. Yenok lupasi yhden eräkävijän saattamaan ryhmän puoleenväliin.

Ryhmä suostui ja pakkasi varusteensa valmiiksi lähtöön. Eräkävijä meni katolle ja samalla kaikki pystyivät kuulemaan yltyvän tuulen koillisesta. Yksi kerrallaan he laskeutuivat alas rakennuksen katolta eräkävijän antaessa heille köydenpätkän, josta pitää kiinni, ettei tuuli veisi heitä.

Tuuli yltyi tunti tunnilta. Enää se ei ollut kevyt tuulahdus kasvoilla vaan kova, melkeinpä pelottavan nopea ja voimakas. Puolessavälissä eräkävijä pysähtyi ja joutui korottamaan ääntänsä kertoakseen horisontilla sumeasti näkyvän kalliomuodostelman olevan ryhmän tavoittelema kohde. Hän sanoi hakevansa heidät tältä samaiselta paikalta joidenkin tuntien päästä ja että ryhmän pitäisi kiirehtiä, että ehtisivät takaisin myrskyn jaloista.

Näin ryhmä melkeinpä kyyristäen matkasi kohti kalliota ja saapuivatkin tuulen suojaan luolan suulle.

“Odottakaa hetki. Tarvitsemme Oghman johdatusta, siunausta ja voimaa.” Farood totesi ja loitsi muun muassa voimaloitsun Karakille sekä tunnistamisloitsun; keihäs. Yht’äkkiä hänen silmänsä havaitsivat kevyitä sinisiä auroja luolasta eteenpäin mentäessä. Yksi oli kuitenkin erilainen; sen väri vaihteli kevyen sinisestä keltaiseen ja lämpimän punaiseen.

“Varovasti, siellä on jotakin.” Hän jatkoi ja latasi varsijousensa.

Samaan aikaan Sindir teki suojaloitsun, mutta jokin meni vikaan, hän ei vain tiennyt mikä. Tämä ei kuitenkaan estänyt ryhmää etenemästä syvemmälle luolaan, sillä Karak ja Sindir näkivät pimeässä. Farood meni kuitenkin ensimmäisenä ja ampui vasaman edessä näkyvään keihääseen. Kuului kolahdus. Karak huudahti raivoissaan, meni eteenpäin ja päästyään luolassa risteävään käytävään kolme heittokeihästä lensi häntä kohti! Taistelu oli alkanut liskolaisia vastaan!

Sindir eteni nopeasti Karakin taakse ja valmistautui polttamaan liskot maan tasalle. Farood joutui jäämään taka-alalle etsimään lyhtyänsä repusta ja tämä maksoi hänelle kallisarvoisia sekunteja. Karak näki vasemmalla puolellaan yhden liskon, joka oli toisia kovasti kookkaampi ja oli varustautunut toiseen liskolaisen nahkaan. Tämä johtajaksi epäilty otus lähestyi Karakia, mutta huomattuaan Sindirin örkin vieressä lisko sihisi “SSshhhh, tappakaa Ssssihminen!!” ja hyökkäisikin Sindirin kimppuun! Sindir onnistui kärventämään liskoja tehokkaasti ja Karakin iskuista suurin osa meni perille. Kuitenkin, jokainen isku oli melkeinpä tappava. Liskolaiset pitkillä keihäillään yrittivät hyökätä Sindirin kimppuun, mutta heidän iskunsa olivat erittäin huonoja. Farood pääsi lopulta myös taistelun makuun nähdessään jotakin, mutta ei yltänyt samanlaisiin urotekoihin kuin edellisenä iltana vartioasemalla.

Lopulta Karak otti painiotteen liskojohtajasta ja hetken oltuaan jopa alakynnessä puristi karhunvoimillaan johtajan kuoliaaksi. Toiset liskolaiset saatiin surmattua ja Sindir kuin Farood löysivätkin kangassäkeissä olevat yrtit kuin myös vierellä olevan vesialtaan. Farood jäi miettimään näkemäänsä outoa auraa keihään ympärillä, joka näkyi kallion sisällä. Hetken pähkäiltyään hän suostutteli Karakin, joka oli jäänyt repimään liskojohtajasta lihoja irti, katsomaan, josko hän tahtoisi sukeltaa vesialtaaseen ja katsoa minne se veisi. “Kyseessä voisi olla mahtava seikkailu ja aarre…” Farood kertoi.

Karak kiinnostui tästä ja hypättyään altaaseen sukelsi vesitunnellia pitkin tovin, kunnes saapui ilmalukon tapaiselle alueelle. Siellä lojui luuranko, joka oli sonnustautunut usvaiseen ketjupanssariin. Luurankoa ympäröi hieman harmaansävyinen aura ja hänen kylkiluiden välissä oli kaksi keihästä; toinen oli mennyt rikki, mutta toinen ehjänä. Karak nappasi sen ja huomasi terän olevan priimakunnossa, jopa erikoisen hyvälaatuinen. Örkki myös havaitsi luurangon sormessa mustan onix-kivellä koristellun sormuksen, nappasi sen sormeensa ja palasi takaisin Sindirin ja Faroodin luokse.

Farood ja Sindir havaitsivat, kuin myös Karak, että luurankoa ympäröivä “harmaa aura” olikin itseasiassa violetinsävyinen ja nyt se ympäröi Karakia.

Miehet pakkasivat yrttisäkit poikittain keihääseen kiinni ja Sindir hopuutteli ryhmää jo lähtemään; luolan ulkopuolella tuuli kävi jo navakasti. Sindir meni ensimmäisenä hölkkäaskelin, muut seurasivat perässä. Farood jaksoi kuitenkin parhaiten ja matkan puolivälissä eräkävijä oli jo heitä vastassa.

“Oliko matka onnistunut?!” Mies kysyi tuulen vaimentaessa ääniä ympärillä. Hetken kuluttua Sindir ja Karak saapuivat ja Farood nyökkäsi miehelle onnistumisen merkiksi. He palasivat takaisin kylään ja päästessään sisälle tuuli oli jo yltynyt erittäin voimakkaaksi.

“Te palasitte!” Yenok huudahti! “Tuokaa sankareille lämmintä syötävää ja juotavaa.” Hän jatkoi ja totesi miehille, että seuraisivat häntä alakertaan. Karak jäi ylös takan ääreen kun Sindir ja Farood istahtivat pöydän, ja lämpimän aterian äärelle.

Hiekkamyrsky kesti runsaan viikon. Tämän viikon aikana Yenokille ja kaikille kyläläisille selvisi Faroodin kertomana Ruhtinaiden kohtalosta vartioasemalla kuin myös tapahtumat Arabanin Linnoituksella ja sitä edeltävä tapaaminen Nadielien kanssa. Yenok kertoi, että Rao oli tehnyt tiivistä yhteistyötä Ruhtinaiden kanssa; he eivät tahtoisi murtaa ystävyyttään heidän kanssaan ja samalla kertoi Aavikkosotureita uhkaavasta perikadosta; sukupuutosta. Kyläläisten asenne “sankareita” kohtaan laski, mutta heidän autettuaan Raolaisia he pyysivät miehiä lähtemään jahka hiekkamyrsky olisi ohi.

Näinä päivinä Farood alkoi myös tarkkailla kyläläisiä, hän ei enää luottanut Yenokiin yhtä paljon.

Kun hiekkamyrsky oli viimein ohitse, ryhmä pakkasi tavaransa ja suunnisti takaisin kohti Farookia. Ennen lähtöään Yenok tuli vielä miesten juttusille:

“Vaikka autoittekin meitä ja johtuen näistä valitettavista uutisista teidän asenteesta Ruhtinaita kohtaan, pyytäisin palvelusta vielä kerran. Viekää tämä sinetöity kirje historijoitsille , jos vain voitte. Kiitos avusta.”

Farood nappasi kirjeen ja kertoi tekevänsä niin. Kun he vihdoin olivat poistuneet kylästä, Farood yllättäen mursi sinetin, avasi kuoren ja luki kirjeen, antaen sen tämän jälkeen Sindirille ja heittäen sen lopulta pois, erämaan hiekan poiskuljetettavaksi…

View
Osa XIV
Rao

Farood heräsi vankkureidensa suojista hitaasti ulos kömpien. Kevyt tuuli puhalsi hänen kasvojaan hänen aloittaessaan aamuisen rukoilunsa Oghman puolesta.

Sindir heräsi epämukavaan asentoon. Mikai otti risut pois hänen puvustaan auttaen Sindiriä. Sindir sitten huomasi ison örkin makaamassa maassa nukkuen. Hän hiljaa nousi ylös ja lähti laskeutumaan mäkeä alas vankkureiden luokse. Siellä hän näki Faroodin rukoilemassa vankkureiden alla.

Karak-A-Varn heräsi myös hiljalleen. Oltuaan täysin puhki viimeisimmistä koitoksistaan, hän ei jaksanut reagoida täysin kirkkain mielin siihen, että Sindir oli poistunut alueelta. Tosin maagi ja pappi palasivat ylös katsomaan örkkiä, olihan hän auttanut heitä voittamaan Ruhtinaat.

Aamun tunteina kävi ilmi, että tämä puoli-örkki oli itseasiassa etsimässä eräitä kääpiöitä ja örkkejä, jotka olivat kulkeneet alueella äskettäin. Farood ja Sindir muistelivat, että noin kolmisen päivää sitten he kyllä kohtasivat eräillä raunioilla kuvailemat henkilöt. Koska tämä puoliörkki vaikutti ystävällismieliseltä, päätti maagi ja pappi pyytää häntä tulemaan heidän mukaansa. Ylimääräisestä muskelista olisi varmasti apua, he tuumivat.

Farood päätti ottaa ohjat käsiinsä. Koska Ruhtinaat olivat tuoneet heidät vartioasemalle ryhmän kasvot huputettuina, hän ei tiennyt tasantarkkaan ryhmän sijaintia. Hän katsoi nousevaa aurinkoa, rukoili johdatusta Oghmalta ja päättäväisesti osoitti suuntaan, missä rauniot sijaitsisivat.

Vähän he tiesivät…

Kului tunteja, kun ryhmä saapui alkuillasta autioituneeseen kylään; sen pellot oli raiskattu, talot sortumispisteessä. Sindir ja Farood totesivat, että tämä ei varmaankaan ollut oikea suunta, sillä kylä oli heille uusi. Sitten vastaan, räksyttäen ja haukkuen ilmaantui kaksi koiraa ja heidän perässään apua huutelevia kyläläisiä. “Ruokaa! Auttakaa meitä! Juotavaa!” he huusivat lähestyen ryhmää nopein askelin. Karak ja Sindir olivat laskeutuneet vankkureilta kunnes ryhmä havahtui siihen, että kaikki ei todellakaan ollut kunnossa…kyläläiset hyökkäsivät agressiivisesti miesten kimppuun huutaen ja vaatien ruokaa! Koirat ryntäsivät heidän kimppuunsa Faroodin ladatessa varsijoustaan. Sindir sai tuliloitsullaan tuhottua kolme kyläläistä kerralla huomaten, että märkivää ainetta purkautui niistä niiden kuoltua! Sindir yritti varoittaa Karakia, joka voimakkailla lyönneillään murjoi kahta.

(HUOM: Kun aloitat lukemaan tästä eteenpäin, laita tämä kappale taustalle soimaan)

Erään ison rakennuksen katolta hahmo heilutteli ryhmälle huutaen, että täällä olisi turvallista. Nopeasti Sindir ja Karak hyppäsivät vankkureihin, “Mene!” – huudot kajahtivat Faroodin korville. Farood nappasi hevosten suitset ja käskytti hevosia laukkaamaan eteenpäin kaikin voimin. Kyläläisiä alkoi kerääntyä vankkureiden taaksen heitä jahdaten. “Nopeasti! Käänny tästä!!” kuului ryhmän huutavan Faroodille. Farood painui kaikin voimin sivulle, jopa sankarillisesti, ja sai vankkurit kääntymään kohti isoa taloa, jonka ovi oli jo auki.

“Tulkaa tänne!!” kuului talon sisältä.

Vankkurit joutuivat kääntymään liian voimakkaasti, ja niiden tasapaino alkoi horjua.

“PITÄKÄÄ KIINNI!! TÄSSÄ SITÄ MENNÄÄN!!” Kuului Faroodin huutavan, kun vankkurit kääntyivät 90 asteen kulmassa talon edessä ja kaatuivat nurin. Farood onnistui täydellisen ukemin avulla laskeutumaan ovien eteen, josta eräs kyläläinen nosti hänet ylös ja sisälle. Sindir kaatui kyljelleen maahan ja kyläläiset raahasivat hänetkin nopeasti sisälle. Pahimmiten kävi Karakille, joka naama edellä syöksyi maata pitkin ovien eteen yhden torahampaan katketessa. Hänen ylös saaminen kesti kauemmin örkin kokonsa vuoksi, mutta juuri ennen kuin villit kyläläiset pääsivät ryhmään käsiksi, ovi paiskattiin heidän edestään kiinni ja tukittiin puupölkyillä.

(LOPETA KAPPALEEN KUUNTELEMINEN TÄHÄN)

Tuli tyyneys. Ryhmä pelastui. Ja vastassa heitä oli kourallinen kyläläisiä ihmettelemässä näkyä.

View
Osa XIII
Uusi tuttavuus

Myöhäinen ilta oli laskeutunut Kidutettuun Maahan. Farood Nopsajalka, Sindir Myr sekä nyt menehtyneen Autotauruksen aseenkantaja olivat paenneet Arabanin linnoituksesta kauas erämaahan suuntaan katsomatta. Mieltä myllersivät nyt viha, katkeruus sekä suru menetettyjen ystävien vuoksi. Miksi? kävi heidän mielessään useammankin kerran sekä kosto Ruhtinaita kohtaan; olivathan he pettäneet ryhmän omien agendojensa vuoksi.

Night sky

Ryhmä oli onnekkaasti saapunut raunioituneelle vartioasemalle, josta olivat aamulla lähteneet. Aseenkantaja kertoi hakevansa lisää risuja polttopuiksi, sillä välin Sindir ja Farood jättivät vankkurit mäen juurelle ja itse kipusivat ylös asettelemaan yösijaa.

Iltainen hiljaisuus ja tyyneys ei kuitenkaan saanut jalansijaa, sillä tovin leiritulen äärellä istuskeltuaan Faroodin takaa kuului matala ääni:

“Missä Tristian ja Artos ovat?”

Sindir näki, kuinka Faroodin taakse ilmestyi yksi Ruhtinaista. Farood totesi päättäväisen hiljaa “Te petitte meidät. Molemmat ovat kuolleita nyt. Niin kuin Autotaurus ja Krabatkin.” Tämän kuullessaan Faroodin takana oleva Ruhtinas veti lyhyen miekan esiin ja asetti sen puolituisen kaulalle. Sindir ei myöskään ehtinyt havaita toista Ruhtinasta, joka kuin varjoista ilmestyi hänen vierellensä miekka kohti maagin sydäntä.

“He ovat…kuolleita? Te tapoitte heidät? Te tuhositte juuri kaiken, mitä varten Ruhtinaat elävät!”

Sindir ymmärsi, että veri saattaisi kohta valua, mutta päätti, että hän ei olisi yksi niistä. Hän yritti salakavalasti viestittää Faroodille, että olisi aika heittäytyä suojaan taikojen alta.

“Rauhoittukaa.” Sindir totesi kun samalla hetkellä Farood heittäytyi maahan, tosin epäonnistuneesti sivulle ja Sindir valjasti magian salat käyttöönsä; suurenmoinen tulipatsas hänen käsistään valaisi pimeimmänkin kohdan vartioasemalta polttaen yhtä Ruhtinaista erittäin vakavasti!


Samaan aikaan toisaalla, Karak-a-Varn, eräkulkija, petetty, selviytyjä, oli matkannut jo useita päiviä ilman kunnon ruokaa ja juomaa Kidutetussa Maassa. Eläen raadoilla ja yöpyen milloin missäkin, toivoa ei liiemmin ollut. Kuitenkin tänä iltana hänen elämänsä tulisi muuttumaan uudestaan. Hiekan polttaessa hänen kovettuneita varpaitaan hän huomasi, kuinka erään mäen huipulta tulipatsas valaisi aluetta. Hän lähestyi kohdetta ja mäen juurella huomasi, kuinka eräs nuori mies makasi henkitoreissaan risujen seassa; häntä oli pistetty vatsaan ja paita oli veren tahrima. Mies kohisi, kuin apua anellen, mutta Karak katsoi uudestaan ylöspäin ja näki toisen, nyt tosin pienemmän tulipatsaan leimahtavan mäenlaelta. Hän päätti mennä ylös katsomaan, mitä siellä oikein tapahtui.


Sindir ja Farood aloittivat kiivaan taistelun Ruhtinaita vastaan vartioasemalla. Sindir yritti polttaa Ruhtinaat tuliloitsuillaan Faroodin yrittäessä pistää heitä pienellä tikarillaan. Ruhtinaitten miekat viilsivät pahasti Sindiriä kuin myös Faroodia ja usko oli nyt koetuksella. Elämä ja Kuolema.

Yksi Ruhtinaista oli saanut Faroodin saarrettua mäen reunalle. Sindir vetäytyi vartioaseman raunioiden sisään jatkaen loitsimista. Yht’äkkiä Faroodin kimpussa olevan Ruhtinaan taakse ilmestyi yli kaksi metriä pitkä outo hahmo, joka raivon puuskissa löi voimakkaalla vasemmalla koukulla Ruhtinasta niin, että se iskun voimasta kaatui ja tippui mäen huipulta alas vierien ja kierien. Farood katsoi tätä otusta pelon silmin. Sindir ajettiin nurkkaan. Hän ei voinut enää hyvin. Yksi Ruhtinaista onnistui iskemään häntä niin, että maagi kaatui maahan vertavuotaen. Mystran nimeen hän kuitenkin jäi eloon. Kaksi Ruhtinasta oli nyt hahmon kimpussa.


Karak-A-Varn oli juuri onnistunut tappamaan yhden leijonakypäräisen miehen, kun hänen kimppuunsa tuli kaksi muutakin, pistäen miekoillansa erämaan kurjistamaa vartaloa. Kun toinenkin Ruhtinaista sai surmansa puolituisen tikarista, kolmas päätti paeta mäkeä alas liukuen todeten vielä Faroodille “Tämä ei ole ohi! Me löydämme teidät vielä…” Farood ei voinut tehdä vieläkään muuta kuin katsoa isoa otusta pelosta kankeana. Karak kuitenkin päätti, että taistelu ei olisi vielä ohitse. Hän lähti Ruhtinaan perään ja saikin hänet kiinni, otti painiotteen ja kuin karhunhalauksella murskasi tämän luut hetken painin jälkeen.

Tällä välin Farood oli paennut vankkureidensa luokse otusta pakoon. Karak nappasi tapetun Ruhtinaan mukaansa ja vei tämän ylös kuin myös nyt kuolleen aseenkantajan. Siellä hän taittoi tapettujen miesten luita ja söi heitä pienen tulen äärellä. Hän meni vartioasemalle, näki Sindirin makaavan tajuttomana maassa, otti häntä jaloista ja vei leiritulen äärelle, nappasi risuja ja asetti tämän niin sanotusti “istumaan” risujen varaan. Saman hän teki yhdelle Ruhtinaalle ja aseenkantajalle.

Sitten hän kuuli äänen vankkureiden luota. Vaikka Farood yritti olla hiljaa juotuaan myös piiloutumispullon, hän havaitsi otuksen lähestyvän vankkureita.

Karakin tonkiessa vankkureita juodakseen, hän kuuli piskuisen äänen “Kuka sinä olet?”. Karak vain vastasi “Jano, jano”, minkä jälkeen Farood havaitsi, että hän ei ollut vihamielinen puolituista kohtaan. Farood nappasi vesileilin ja heitti sen vankkureiden takaa otuksen luokse. Karak nappasi leilin ja palasi ylös.

Saatuaan syötyä ja juotua Karakia alkoi, syystäkin, väsyttämään. Hän asettui maahan eikä kulunut kauan, kun yön rasitteet saivat yliotteen ja kaikkialla pimeni. Farood ei uskaltanut tulla enää ylös vaan nukahti itsekin vankkureiden suojiin.

Yö tuli ja hiljensi vartioaseman.

View
Osa XII
Ruhtinaat II

Sindir Myr, Farood Nopsajalka, Autotaurus ja Krabat laskeutuivat yhä syvemmälle maan alle. Suuri kivinen ovi heidän takanansa oli sulkeutunut yllättäen jättäen Autotauruksen aseenkantajan sekä Monteron toiselle puolelle. Autotaurus ehti kuitenkin ohjeistaa aseenkantajansa pysymään aloillaan, ryhmä kyllä palaisi hakemaan hänet myöhemmin.

Tunnels

Sindir kärjessä he kulkivat varovaisesti eteenpäin, Krabat viimeisenä varmistaen ryhmän selustan. Farood oli sytyttänyt lyhdyn, sillä hän ja Autotaurus eivät nähneet pimeässä tosin kuin Krabat, jolla oli hyvä hämäränäkö ja Sindir, jolla oli Yösilmä kiitos Varjon sukujuurien. Kun he olivat matkanneet jo jonkin aikaa, Sindir huomasi jalkojensa korkeudella kevyen siiman, joka kulki käytävän poikki.

“Pysähtykää!”, Sindir kuiskasi nopeasti nostaen kätensä pystyyn muille. “Näyttäisi olevan ansa.” Hän jatkoi. Krabat meni Faroodin ja Autotauruksen vierestä ja kyyristyi siiman viereen tarkastellen tätä. Hetken näperreltyään hän hiljaa kertoi ansan olevan helppo välttää, jahka pysyisivät ehdottoman varovaisina. Krabat myös kertoi ottavansa kärjen, nappasi lyhdyn Faroodilta ja ylitti siiman ensimmäisenä muiden tullessa perässä.

He ylittivät vielä muutamia siimoja käytävän jatkuessa hieman kaartuen suoraan eteenpäin. Vähän ajan päästä he huomasivat valoa tunnelin päästä. Krabat peitti lyhdyn, ettei ryhmä paljastuisi ja Sindir sanoi menevänsä yksin käskien muiden pysyä taka-alalla. Hän laittoi kätensä käytävän oikean seinän päälle ja alkoi hiipimään kohti valoa. Sindiristä oli nähtävillä vain pieni silhuetti, kun Krabat lähti kuitenkin hiipimään Sindirin perään. Autotauruksella oli vaikeuksia pysyä hiljaa varusteidensä vuoksi ja epäonnekseen Farood törmäsi häneen aiheuttaen melkoista ääntä. Sindir kirosi hiljaa itsekseen, mutta ei pysähtynyt ja toivoi vain, että hän itse ei olisi paljastunut.

Sindir saapui isoon aula-tyyppiseen alueeseen, joka oli soihduin valaistu. Kaksi erillistä käytävää edessään johtivat mitä ilmeisemmin ylöspäin ja Sindir huomasi myös toisella kerroksella tasanteen kuin myös sivuilla parveketyyppiset rakennelmat. Ei kulunut aikaakaan kun keskimmäisen parvekkeen takaa miespuolinen, hyvin leijonamainen ääni kuului:

“Pysähtykää. Olette läpäisseet Loquan haasteet, emme vahingoita teitä.”

Sindir katsoi ylös ja huomasi edessään miehen, jolla oli leijonan pää ja yllään koreat, ellei jopa aateliset kaavut yllään. Farood havaitsi, ettei välitöntä vaaraa olisi ja kiiruhti Sindirin luokse kuin myös Autotaurus ja Krabatkin. Nyt parvekkeita ja tasanteita täytti monet henkilöt, nähtävästi ihmisiä kaikki.

Ruhtinas

Nähtyään Autotauruksen panssarissa Helmin symbolin, Ruhtinaat huudahtivat “Helmiläinen! Petturi!” ja vetivät esiin jouset, jolla tähtäsivät ryhmän kavalieeria. Tilanne oli painostava. Autotaurus oli iskenyt kilven maahan ja sen takaa Farood välitti viestiä, että he olisivat tulleet Historioitsijoiden toimesta etsimään Trabzonin Reseptikirjaa. Autotaurus ilmoitti, että oli saanut tietää Valkoisesta Ritarikunnasta Historioitsijoilta ja että hän oli paikalla löytääkseen totuuden, sillä totuudella oli jo yksi uhri, Lambert Esqualion.

Nadielien johtaja katsoi miestä silmiin ja käski omiensa laskea aseet.

“Haluatte siis tietää totuuden, vaikka se ei teitä miellyttäisi?” Hän kysyi uhkuen. Autotaurus vastasi myöntävästi. Nadiel jatkoi ja kertoi puolituiselle, että jos kavalieeri auttaisi Aavikkosotureita, auttaisivat he Faroodia löytämään Reseptikirja. “Esittelemme teidät sitten Sanansaattajalle.” Nadiel sanoi. “Ai Kamuran Toprakille?” Farood kysyi. “Kyllä, Kamuranille.” Nadiel sanoi.

Ryhmä päätti suostua Aavikkosotureiden pyyntöön.

“Täältä itään sijaitsee Arabanin Linnoitus. Sitä johtaa Larold Cortlanin poika, Tristian Cortlan. Larold oli aikaisemmin linnoituksen kapteeni, mutta nyt kuollut ja hänen poikansa on perinyt vallan. Tahdomme, että menette sinne ja tuotte Tristianin sekä hänen poikansa, Artoksen meille elävinä. Kuolleina heistä ei ole kenellekään hyötyä. Pääsette varmastikin hänen puheilleen, sillä teistä yksi on Helmiläinen. Kun tuotte heidät meille elävinä, saatte tavata Sanansaattajan, tietää Reseptikirjasta sekä korjata historian vääryydet oikeiksi. Ennen kuin menette, ottakaa tämä.”

Nadiel nappasi kaulaltaan pienen riipuksen ja heitti sen Autotauruksen jalkojen juureen. “Tristian kyllä tunnistaa sen.” Hän sanoi. “Miehemme opastavat teidät ulos täältä. Turvallisuutemme vuoksi laittakaa nämä päähänne.” Hän jatkoi ja yksi aavikkosotureista heitti mustia kangaspusseja heidän eteensä. Hieman vastustellen Sindir laittoi yhden päähänsä ja muut seurasivat perässä.

Ryhmä vietiin ulos. Kului tovi kunnes he olivat saapuneet maan pinnalle. Yksi aavikkosotureista kertoi, että Autotauruksen aseenkantaja ja hevonen saatettaisiin turvaan tähän samaiseen paikkaan aamuun mennessä. Hän myös osoitti idässä, kaukana horisontissa olevaa linnoitusta, josta vaivoin näkyi silhuetti. Ryhmä joutuisi yöpymään täällä kunnes aamu koittaisi. Aavikkosoturit ottivat muutaman taka-askeleen ja näytti siltä, kun he olisivat kadonneet tuulen mukana pois näkyvistä.

Aamu koitti ja Autotauruksen aseenkantaja, tosin silmät ja kädet sidottuina saapui ratsastaen Monteron selässä paikalle. Sindir meni avustamaan miestä ja muut näkivät linnoituksen selvästi. He lähtivät matkaan kohti Arabanin Linnoitusta.

Oltuaan noin 400 metrin päässä he huomasivat kirkkaan heijastuksen eräästä tornista. Autotaurus nappasi Helmin lippunsa ja nosti sen korkealle ilmaan muille nähtäviksi. Saavuttuaan linnoitukseen Autotaurus ilmoitti vartijalle, että hänen pitäisi päästä Tristianin puheille välittömästi. Farood ja Krabat päättivät mennä messiin viettämään aikaa ja Sindir jäi tutkiskelemaan linnoitusta.

Kului vielä hetki ja Autotaurus saatettiin suureen halliin, jossa Tristian istui valtaistuimellaan. Oikealla puolellaan seisoi nuori, kenties 17-vuotias poika lyhyine hiuksineen. Autotaurus esitteli itsensä, minkä jälkeen Tristian kysyi, mitä asiaa hänellä oli.

“Oletteko tietoisia Valkoisesta Ritarikunnasta?” Autotaurus kysyi. Tristian vastasi, ettei koskaan ole kuullutkaan asiasta.

Toisaalla, Faroodin pelatessa noppaa sikäläisten sotureiden ja hävittyään seitsemän hopealanttia hän huomasi, että hänellä oli se riipus mukanaan, jonka Autotauruksen pitäisi näyttää Tristianille. Nopeasti hän nousi pöydästään ja juoksi kohti suurta salia.

Autotauruksella oli vaikeuksia saada asiaansa julki, kunnes Farood kiiruhti paikalle ja ojensi Autotaurukselle riipuksen. Hän nappasi sen käteensä ja nosti eteensä Tristiania kohti.

“Tunnetteko tämän?” Hän kysyi.

Tristian katsoi pitkään riipusta, kaivoi kaulastaan samanlaisen riipuksen, minkä jälkeen hän nappasi vierellä olevan kilpensä, veti ison kopeshinsa esiin ja karjahti:

“Maanpetturi! Veljeilette Aavikkosotureiden kanssa!” Tilanne oli nyt hyvin uhkaava. Autotaurus yritti selvittää tapahtunutta, mutta Tristianista huokui viha salin ylle. “Koko elämäni minut on opetettu tappamaan Helmiläisten suurimman uhan, aavikkosoturit. Ja nyt, te Helmiläisenä toimitte heidän kanssaan liitossa?!” Hän huudahti.

Sindir oli kuullut huudot salista ja saapui paikalle nopeasti kuin myös Krabatkin. Tilannetta ei saatu rauhoittumaan, vaan Tristian kyllästyi Autotauruksen argumentointiin ja komensi vartijoitaan:

“Tappakaa heidät, tappakaa heidät kaikki!!”

Autotaurus komensi muita ryhmässään pysymään erossa Tristianista, että hän itse hoitaisi tämän.

Alkoi suuri taistelu. Vartijat hyökkäsivät muiden ryhmäläisten kimppuun ja Autotaurus yritti saada henkeä uhkaamatonta vahinkoa Tristianiin aikaiseksi, heidäthän piti saada elävinä takaisin. Autotaurus ei kuitenkaan saanut osumia läpi. Tristian komensi poikaansa pysymään etäällä. Muu ryhmä oli saanut vartijat surmattua, mutta tragedia tapahtui:

Tristian onnistui kriittisesti vaurioittamaan Autotaurusta, minkä jälkeen hän maagisella kilvellään sokaisi hänet kaataen kavalieerin maahan. Krabat huomasi sivusilmällään, että Tristian olisi suorittamassa armoniskua Autotaurukselle. Farood alkoi perääntyä, mutta Sindir jäi muiden avuksi. Krabat hyppäsi Tristianin kimppuun, mutta ei saanut estettyä hänen aikeitaan.

“Kuin nadielit Kidutetussa Maassa, tulet kuolemaan.” Tristian totesi ja iski miekkansa Autotauruksen rinnasta lävitse. Autotaurus kaatui…

Sindir joutui raivon partaalle ja magiansa avulla surmasi Artoksen! Tristian huomasi tämän huudahtaen “AAaarrtoooooss!!!!!”, minkä jälkeen kohdisti raivonsa Sindiriin. Farood palasi salin ulkopuolelta, jonne oli piiloutunut ja avusti vielä ryhmäänsä sulkemalla suuret salin ovet, kunnes lopulta Krabat onnistui iskemään tikarinsa Tristianin selkään surmaten myös Linnoituksen nykyisen kapteenin!

Ulkoa kuului sotilaiden huutoja. Sindirin ja Faroodin piti päästä karkuun. Krabat kääntyi heitä kohti ja totesi rauhalliseti, vaikka hieman surullisestikin:

“Menkää. Autotaurus ja sinä pelastitte taannoin henkeni. On aika suorittaa vastapalvelus.” Sindir ja Farood tiesivät, mistä oli kyse. He nyökkäsivät ja lähtivät juoksemaan kohti takahuonetta. Samaan aikaa puiset ovet oli saatu tuhottua ja sotilaita ryntäsi sisään. Krabat rääkkyi vielä kerran ja hyppäsi sotilaiden kimppuun taistellen raivokkaasti loppuun saakka.

Sindir, Farood ja aseenkantaja ulkoporttien läheisyydessä nappasivat vankkurit ja pakenivat linnoitukselta kohti paikkaa, mistä olivat alunperin lähteneet.

Ilta saapui ja ryhmä oli menettänyt kaksi jäsentään. “Aavikkosotureita tästä on syyttäminen. Tämä oli ansa…” Farood mutisi…

View
Osa XI
Ruhtinaat

Begni Demeter II:n delegaation ja Kapinallisten välisiä neuvotteluja oli käyty pitkä tovi, kun neuvottelupaikalle saapuivat Autotaurus ja Lambert. Autotaurus nosti surmaamansa minotaurin pään pöydälle ja totesi, että kaupunkia vaivannut vitsaus oli voitettu. Hän kertoi maatilan kellarissa olevasta Maskin temppelistä, mutta unohti mainita uurnan, jonka Sindir otti mukaansa sieltä. Lambert kuitenkin hiljaa vihjasi kumppanilleen siitä ja kävi hakemassa uurnan Sindiriltä huoneen ulkopuolelta. Tosin Sindir ei tahtonut vapaaehtoisesti luopua siitä, mutta myöntyi lopulta Lambertin pyyntöön, sillä ainoastaan Helmiläiset päästettiin neuvottelutilaan sisälle.

Tämän uuden tiedon myötä delegaatio oli jo valmis lopettamaan neuvottelut siihen ja kapinalliset eivät voineet muuta kuin todeta hävinneensä tämän taistelun, vaikka heidän johtajansa Arak silti epäili virallista totuuta. Delegaatio kertoi Autotaurukselle, että Begni Demeter II tulisi palkitsemaan ryhmän, jahka palaisivat takaisin Sabiriin. Autotaurus ja Lambert kiittivät ja poistuivat neuvotteluhuoneesta.

Tapahtuman jälkeen he menivät Historioitsijoiden puheille, sillä nyt myös Farood voisi tiedustella lisää Trabzonin Reseptikirjasta. Monia kapinallisten saartoja oltiin purkamassa, myös Historioitsijoiden tornin juurelta, kun Ramazan Jafari otti heidät jälleen vastaan.

Ryhmä kertoi jälleen maatilan tapahtumista ja Sindir esitti akvedukteista löytämänsä opuksen. Ramazan katsoi muutamia sivuja nopeasti ja totesi tietävänsä Seólaighin; olihan hän ollut Ramazanin tutkimusparina vuosia sitten. Hän jatkoi, että ryhmä voisi yöpyä Historioitsijoiden luona, kunnes asioihin tulisi lisää selkoa. Sindir pyysi myös Ramazania selvittämään opuksen lopussa olleita outoja riimuja.

Illan aikana tapahtui kuitenkin tragedia. Kun ryhmä oli saanut rauhassa keskustella Ramazanin kanssa historian erinäisistä tapahtumista, Ramazanin mainittua Valkoisesta Ritarikunnasta, Lambert Esqualion alkoi voida huonosti. Hän nousi nopeasti pystyyn, otti rinnastaan kiinni ja rojahti maahan. Hän ei voinut saada henkeä ja Autotauruksen ja Faroodin yrittäessä auttaa Ramazan huudahti heille voimakkaasti “Älkää käyttäkö magiaa! Jos tämä on Kelemvorin tahto, niin kuolevaismagian kautta me emme saa häiritä jo ennalta määrättyä!” Muu ryhmä oli järkyttynyt ja Autotaurus oli lähellä, ettei vahingoittanut Ramazania. Lambert kiskaisi Autotauruksen lähemmäksi ja ehti kuiskata:

“Anna anteeksi, että petin sinut. En tahtonut sinun tietävän…”

Lambert hengitti raskaasti sisään, ja viimeisen kerran ulos.

Autotaurus vaati samantien selitystä, miksi he eivät voineet auttaa Lambertia, sillä Farood olisi voinut pelastaa hänet. Ramazan kertoi, että ei olisi heidän asiansa sekaantua jumalien päätöksiin ja että magian käyttäminen olisi voinut olla jopa vaarallisempaa kokonaiskuvan kannalta.

Tragedia.

Ryhmä päätti viettää vielä muutaman päivän Farookissa, Autotaurus osti Tormilaisilta akvedukteista löytämillään rubiineilla sekä Krabatin avustuksella pienen maatontin, johon pystytettäisiin muistomerkki Lambertin muistolle. Näiden kahden päivän aikana Farood loi lisää alkemistisia juomia ja lähetti Whitehorniin viestin Trabzonin Reseptikirjasta (ja kuinka näillä “Ruhtinailla” olisi yksi osa).

Näiden päivien jälkeen Historioitsijat kertoivat ryhmälle Ruhtinaiden mahdollisesta tukikohdasta, joka sijaitsisi noin puolentoistapäivän matkan päästä kaupungista. Autotaurus palkkasi itselleen aseenkantajan ja ryhmä lähti matkaan ja saapuivat erämäässa kulkiessaan niin kutsuttuun tienhaaraan. Lännessä he näkivät leirinuotion ja idässä mainitun rauniokylän jäänteet, jossa Ruhtinaat oletettavasti olisivat. He päättivät kuitenkin yöpyä yön yli kylässä, jossa isompi kokko paloi. Siellä heille kerrottiin rauniokylästä kuuluvasta petoäänestä, joka kaikui muutamia päiviä sitten kylään saakka. He suosittelivat erityistä varovaisuutta, jos ryhmä matkaisi raunioille.

Aamulla he lähtivät syötyään ja saapuivat päivällä rauniokylään. Edessään oli karmaiseva näky; kuolleita duergareja kuusin kappalein, mutta ainoastaan yhdellä oli ase visusti kiinni kädessä. Kuolemansyyksi paljastui raatelujäljet melkein kaikissa. Ryhmä tutki alueen tarkasti ja huomasivat raskaat kiviovet johtavan alaspäin, maan alle. Ovien edessä oli kaksi hahmoa nähtävästi palvomassa keskellä olevaa leijonanpäätä. Yhtäkkiä naispuoleinen, leijonamainen ääni heidän takaansa sanoi:

“Joskus on parempi riisua itsensä aseista, kuin käyttää väkivaltaa saadakseen mitä haluaa.”

Heitä vastassa oli outo otus…
Sphinx

Se ei näyttänyt aggressiiviselta, joten ryhmä otti neuvosta vaarin ja laskivat yksitellen aseensa, vaikka Farood oli mielessään täysin varma, että kyseessä olisi jonkinlainen ansa.

Otus jatkoi:

“Tämä ahmii kaiken;
Linnut, pedot, puut, kukat;
Jäytää raudan, puree teräksen;
Tahkoo kovat kivet ateriaksi;
Surmaa kuninkaat, tuhoaa kaupungit,
Ja murtaa korkeat vuoret alas.
Mikä minä olen?”

Tämän kuultuaan Farood nopeasti vastasi oikein “Aika.”. Otus hymyili vienosti ja jatkoi, kuinka aika oli tämänkin paikan murtanut vuosien saatossa. Sindir kysyi otuksen nimeä, jolloin se vastasi “Loqua”. Farood kysyi hieman “Loquan” motiiveja epäillen, missä nämä Ruhtinaat olisivat.

Otus jatkoi pientä leikkiään kysyen tällöin:

“Mikä on aina edessänne,
Mutta ei nähtävissä?”

Johon Farood nopeasti vastasi “Nenä”! Loquan katse muuttui hieman vihamielisemmäksi vastaten raskaammalla äänenpainolla “Ei…tulevaisutenne näyttää astetta synkemmältä tällä hetkellä”. Autotaurus puristeli jo aseensa vartta ja muutkin olivat varuillaan.

“Annan teille vielä mahdollisuuden, olette kuitenkin selvinneet pidemmälle kuin nuo pienet kääpiöt aikaisemmin”, Loqua hymähti ja sanoi:

“Olen olento, enkä ole mitään.
Minulla nimi on.
Korkea tai matala,
kaatuessasi mukana.
Leikittelen kanssasi.”

Ryhmä mietti kuumeisesti hetken, Faroodin kuiskiessa “varjo, varjo” Autotaurukselle ja lopulta he vastasivatkin oikein, “varjo”. Otus hymähti jälleen ja sanoi ennen kuin nosti siipensä ilmaan ja lensi pois:

“Noh, nythän te tiedätte vastauksen Ruhtinaiden luokse…”

Ryhmä jäi katselemaan kiviovea, mutta eivät vielä ymmärtäneet täysin, kuinka sen saisi auki. Autotaurus yritti sotavasarallaan muutaman kerran lyödä ovea saamatta kuitenkaan mitään aikaiseksi. Sindir rupesi tutkimaan ovella olevia hahmokuvituksia ja sattumoisin huomasi, kuinka laskeva aurinko alkoi muodotaa ovien eteen varjot, jotka olivat peittämässä hahmokuvioita. Sindir asetti itsensä hahmon eteen ja käski Autotauruksen tekemään samoin toiselle, mutta keskellä oleva leijonanpää ei muodostanut varjoa kunnolla, sillä se kivinen patsas, joka leijonanpään muodosti oli sortunut ajan saatossa. Krabat kiiruhti nopeasti patsaan luokse, valitettavasti ei kuitenkaan ehtinyt asettaa sitä ajoissa paikoilleen.

Tältä päivältä yritys oli epäonnistunut ja ryhmän piti leiriytyä yöksi rauniokylään. Yöllä kuitenkin aseenkantajan pidettyä vahtia kuuli hän hevosen kopsetta kaakosta ja varoitti muita lähestyvästä joukosta. Raunioille saapui kolme örkkiä sekä yksi duergar, jotka näyttivät pahaenteisesti rosvoilta. Taistelu alkoi nopeasti ja yksi örkki ehti haavoittaa Sindiriä pahasti, taistelu kuitenkin voitettiin kiitos Autotauruksen hevosen, Monteron.

Aamulla ryhmä odotti jälleen iltapäivään, kunnes varjo lankesi ovien edessä olevien kuvioiden päälle. Ovi aukesi ja rappuset johtivat syvälle alaspäin.

Sindir, Autotaurus, Krabat ja Farood astuivat pimeyteen tapaamaan Ruhtinaita

View
Osa X
Ratkaisun avaimet

Begni Demeter II:n lähettämä delegaatio Sindir Myr, Autotaurus sekä Farood Nopsajalka mukanaan oli saapunut Farookin jokilaivalla parin päivän kuluessa. Heidät vietiin majataloon, jossa seikkailijat olivat saaneet yöpyä ja Shadeed kertoi Autotaurukselle, että kaupungissa oli ollut, kaikkien onneksi, hyvin rauhallista.

Ryhmä ei kuitenkaan jäänyt pitkäksi aikaa majatalolle vaan Jevelin kanssa pyysivät delegaatiota seuraamaan heitä kapinallisten päämajaan, jotta neuvottelut voitaisiin aloittaa mitä pikimmiten. He kulkivat jälleen tuttuja katuja pitkin Tormin Temppelin juurelle, jossa kapinalliset pitivät tukikohtaansa. Autotaurus meni edellä ja kertoi kapinallisten johtajalle, että Begni Demeter II:n delegaatio oli saapunut neuvotteluihin ja osoitti kädellään tulenpunaisiin kaapuihin pukeutuneita miehiä. Johtaja lähestyi Autotaurusta, katsoi häntä pitkään ja kertoi neuvotteluhuoneen olevan valmis jatkaen, että muilla ei olisi asiaa tilaan ellei erikseen asiasta anneta pyyntöä.

Delegaatio meni sisälle huoneeseen, jonka keskellä oli iso puinen pöytä ja ympärillä tusinan verran tuoleja.

“Poistukaa nyt.” Kapinallisten johtaja totesi seikkailijoille. “Kauanko tämä vie aikaa?” Farood kysyi, mutta sai vastaukseksi “jopa useita tunteja, jos vielä häiritsette meitä.”

Osapuolten aloitettua neuvottelut ryhmä mietti, mitä voisi nyt tehdä. Sillä neuvotteluihin voisi mennä jopa pahimmassa tapauksessa päiviä, päättivät he mennä Historioitsijoiden luokse katsomaan, josko heidän projektinsa olisi edennyt…

Ryhmän onneksi Historioitsijat olivat saaneet projektinsa valmiiksi. Ramazan asteli jälleen vaivalloisesti etupihalle kädessään nyrkin kokoinen kangaspussi. Näyttäessään pussin sisällön kertoi hän seikkailijoille, että rubiini toimisi Totuuden kivenä.

“Kuka tahansa magiaan kykeneväinen pystyy tätä käyttämään. Kohdistatte sen vain haluamaanne suuntaan ja saatte selville tämän todellisen luonteen. Muistakaa myös, että te ette saa sitä omaksenne. Tahdomme sen mitä pikimmiten takaisin.” Ramazan jatkoi antaen kiven Sindirille. Ennen kuin ryhmä lähti takaisin Ramazan jatkoi:

“Ai niin, tahtoisitte varmaan tietää, olemme saaneet luotettavan johtolangan, joka saattaisi kiinnostaa teitä. Kaupungin pohjoispuolella, noin tunnin matkan päässä on eräs maatila. Saimme tietoomme, että tämän valitettavan taudin puhjettua sieltäkin on alkanut kuulla kummia ja tila on kuin “kuollut”. Voisitte käydä tarkistamassa sen samalla…" Hän jatkoi. Ryhmä kiitti ja matkalla takaisin neuvottelijoiden luokse loivat he suunnitelman; Autotaurus ja Lambert yrittäisivät saada selville osapuolten “todellisen” luonteen ja muut valmistelisivat matkaa maatilalle, jonne Historioitsija heidät ohjasi.

Kapinallisten luona Autotaurus pyysi päästä neuvottelijoiden puheille Lambertin seisoessa hänen takanaan Totuuden Kivi visusti piilossa. Autotauruksen oli ensiksi vaikeuksia päästä sisään, mutta sai diplomatian avulla suostuteltua heidät päästämään soturit sisään, olihan asia hyvin kiireinen sekä tautia ajatelleen tärkeä. Sisällä Autotaurus selitti neuvottelijoille, mitä Historioitsija oli heille kertonut maatilasta ja samaan aikaan Lambert hiljaa paljasti Totuuden Kiven, keskittäen mielellisen voimansa havaitsemaan mahdollisia poikkeamia henkilöissä. Asiansa kerrottua Autotaurus katsoi Lambertiin, joka nyökkäsi hyväksyvästi häntä kohti.

Ulkona Lambert kertoi, ettei havainnut mitään outoa kenessäkään. Farood, Krabat ja Sindir olivat jo valmiina matkamaan pohjoiseen maatilalle. Helmin soturit liittyivät heidän joukkoonsa ja matka alkoi.

Saapuessaan maatilalle oli heidän silmiensä edessä kolkko näky. Maa oli routainen ja täysin kuollut. Yllättäen he huomasivat kaukana ison otuksen, joka välillä katosi kuin varjo konsanaan, vihreät silmät kiiluen kirkkaasti. Se oli Minotaurus! Se puski ja mylvi raivokkaasti nähtyään ryhmän pellon laidalla. Autotaurus huudahti taistelevansa tätä vastaan, kun farmitalon katolta kolme sysimustiin viittoihin pukeutunutta hahmoa hyppäsi maahan ja juoksivat seikkailijoita kohtaan!

Taistelu oli kiivas, mutta seikkailijoiden onneksi suuri minotaurus ei onnistunut saamaan aikaiseksi tuhoa. Sen lyönnit epäonnistuivat samalla kun Autotauruksen osumat kantautuivat kaikki perille. Myös toiset varjomaiset hahmot saatiin surmattua ilman tappioita.

Tilanne rauhoittui. Ryhmä eteni nopeasti taloja kohti, Krabat ja Farood tarkistivat ladon, mutta näkivät vain kuolleita ja puoliksi syötyjä lehmänraatoja. He liittyivät sitten Autotauruksen, Sindirin ja Lambertin ryhmään, jotka astelivat päätaloon sisälle. Talo muistutti kovin vahvasti Ilinvurissa ollutta Amatus Marslanin asuntoa. He menivät varovasti sisälle, eivät löytäneet mitään ensimmäisestä kerroksesta, mutta pieni ovi avautui kellariin, joka oli hyvin liukas; Kukaan Faroodia lukuunottamatta ei päässyt alas kolhimatta itseään.

Syvällä kellarissa he kohtasivat vielä Maskin palvelijoita, jotka he surmasivat armotta. He löysivät myös Maskin alttarin sekä pienen kipon, jossa oli oudonnäköistä nestettä. He päättelivät löytäneensä taudin alkulähteen ja näin tuhosivat alttarin kokonaisuudessaan.

Ennen paluuta takaisin Autotaurus kävi leikkaamassa Minotauruksen pään näytiksi neuvottelijoille, että tilanne olisi saatu päätökseen.

View
Osa IX
Vastarinta

Ryhmä oli herännyt tavernan suojista, kun Sindirin mentyä alakertaan näki hän Shadeedin juttelemassa erään miehen kanssa.

“Ah, tervehdys Sindir, tässä on Jevel Perlan, mies josta puhuin eilen.” Shadeed sanoi. Samoihin aikoihin Farood saapui alas.

“Uusia uutisia rintamalta.” Jevel aloitti. “Kapinalliset ovat eristäneet suuria osia kaupungista sekä sulkeneet pääsyn Tormin Temppeliin. Itse pääsin lävitse, sillä Tormin palvelijana he kuitenkin kunnioittivat…noh, ainakin eräitä lakeja.” Hän jatkoi.

“Entä Historioitsijat?” Farood kysyi.

“Historioitsijat ovat tietojeni mukaan eristäneet itse itsensä, sillä he eivät tahdo sekaantua kapinallisten toimintoihin.” Jevel jatkoi.

Muiden saapuessa alas aamupalalle jatkoivat he keskustelua. Ilmeni, että kapinalliset syyttivät Historioitsijoita taudista, eikä Farood keksinyt syytä, mikseivät he (historioitsijat) toimisi avoimmin, eihän heillä olisi ollut mitään pelättävää. Jevel kertoi myös, että viralliset tahot ovat olleet melko tehottomia kapinallisia vastaan, sillä heillä oli vahva johtaja takanaan. Kapinalliset eivät kuitenkaan ole suorittanut iskuja historioitsijoita vastaan ja Sindir ajattelikin, että voimakkaita maageja vastaan eivät kapinalliset pystyisikään mitään.

Jevel näki Autotauruksen rintapanssarissa komeilevan Helmin symbolin ja totesi, että hän pääsisi varmasti Tormin temppeliin sen avulla.

Ja niin he tekivätkin. Ryhmä kulki Jevelin avustuksella katuja pitkin, kunnes saapuivat temppelin eteen kasatuille barrikadeille. Siellä heitä vastassa oli joukko kapinallisia, joita johti sotakirveellä varustettu jykevä mies, Arak nimeltään. Helmiläisenä Autotaurus sekä Lambert saivat kapinalliset päästämään heidät läpi temppeliin, jossa heitä vastassa oli joukko Tormilaisia pappeja. Yksi heistä kertoi vallitsevan tilanteen olevan melko paha, sillä kapinalliset eivät tahtoneet päästää pappeja ulos vaatien historioitsijoiden päitä pölkylle. Ryhmä kuitenkin tahtoi lopettaa väkivaltaisuudet mahdollisimman nopeasti, joten papin avustuksella alkoivat he neuvotella kapinallisten kanssa.

Sillä kukaan ei ollut saanut yhteyttä historioitsijoihin taudin purkauduttua kaupungissa, eivät kapinalliset uskoneet, että ryhmäkään siinä onnistuisi. Heidät kuitenkin saatiin suostuteltua, että jos ryhmä pyrkisi historioitsijoiden puheille, eivät siellä vartioivat kapinalliset estäisi heitä.

Erävoitto.

Ryhmä saapui Historioitsijoiden tornin juurelle. Farood käytti magiaansa tunnustellakseen, mitä raskaan oven toisella puolella olisi, mutta näki vain aution sisäpihan. Autotaurus koputti muutaman kerran, tuloksetta. Tapaus näytti toivottamalta, kunnes oveen ilmestyi yksi pari silmiä, joka tarkkaili ryhmää. Sitten oveen ilmesty pieni suu kysyen matalalla äänellä “Mitä asiaa?”

Ryhmä sai luvan mennä sisälle, mutta vain sisäpihalle saakka, sillä he eivät olleet ajamassa kapinallisten agendaa. Siellä kului vielä tovi, kunnes tornin juurelta saapui eräs vanhahko mies, Ramazan Jafari oli hänen nimensä.

Ryhmä kertoi akvedukteista ja siellä olevista Maskin palvelijoista. Ramazan huokaisi ja pelkäsikin kapinallisten turvautuneen heihin pahan paikan tullen. Hän ei kuitenkaan asialle voisi mitään tehdä, sillä historioitsijana hänellä ei ole sellaisia valtuuksia, mitä kaupungin viranomaisilla.

Koska tilanne vaikutti selvästikin siltä, että molemmat osapuolet syyttivät toisiaan, ryhmä kertoi tarvitsevansa jonkun keinon löytääkseen totuuden. Historioitsija kertoi pystyvänsä auttaa tässä, mutta tarvitsisi ehdottoman työrauhan sekä varmuuden, että kapinalliset eivät häiritsisi heitä tänä aikana.

Ryhmä palasi kapinallisten luokse ja kertoivat etsivänsä totuuden, mutta sitä varten kapinallisten pitäisi jättää historioitsijat rauhaan, ainakin toviksi. Arak suostui, mutta jos tuloksia ei syntyisi, tietäisivät he keitä syyttää.

Ryhmä päätti matkata takaisin Sabiriin, samalla he voisivat kertoa uutiset sekä hakea Autotauruksen hevonen, Montero.

Sabirissa Begni Demeter II otti uutisen vastaan melko tyytyväisenä vastaan. Olihan taudin alkulähde löytynyt ja ongelma “hoidettu”. Ryhmän pyynnöstä Begni sanoi myös lähettävänsä delegaation Farookin selvittämään asiaa Historioitsijoiden sekä kapinallisten kanssa. Ennen sitä Genovino kuitenkin sai luvan Begniltä pyytää ryhmää auttamaan eräässä botanisessa asiassa.

Toimistollaan hän kertoi pystyvänsä valjastamaan lääkettä suuriakin määriä, mutta tarvitsisi erästä sienilajiketta. Genovino vain tarvitsisi tukea, jos vihamielisiä eläimiä tai muita sattuisi tielle. Koska matka rantaluolaan, jossa näitä sieniä olisi ei ollut pitkä, päättivät he matkata sinne saman tien.

Rantaluolan suuaukko oli hyvin soinen. Suuaukon kohdalla pienen kissan kokoiset hyönteiset hyökkäsivät ryhmän kimppuun, mutta ne saatiin helposti taltutettua.

Sisällä luolassa eri värein hohkaavat sienet johdattivat yhä syvemmälle, kunnes pimeydestä lensi seitintapaista verkkoa Autotaurusta kohti! Vastassaan heitä oli kaksi suurta rapua sekä violetinhohkaava jättiläissieni! Taistelut onneksi voitettiin ilman tappioita ja Genovino sai sienensä talteen. Siellä ollessaan he kuitenkin huomasivat kolme suurta Rantaluolan monumenttia, joissa näytti olevan jonkinlaista tekstiä.

Farood kopioi tekstit talteen, minkä jälkeen ryhmä palasi nopeasti takaisin Sabiriin. Sabirissa he käyttivät osan palkkirahoistaan aseisiin ja tarvikkeisiin ja valmistautuivat matkaan takaisin Farookiin Kossuthin Temppelin delegaation kanssa.

View
Osa VIII
Farookin kapina

Ryhmä oli matkannut puolitoista päivää, kun illan hämärtyessä edessään he näkivät Farookin kaupungin silhuetin, joka oli purppuran punainen kauttaaltaan. Sumun vuoksi he eivät havainneet kaupungin todellista tilaa. Kun laiva oli lähestymässä satamaa, laivakapteeni kääntyi ympäri todeten kovaäänisesti miehistölleen saapumisesta Farookiin. Samalla hetkellä sumun takaa ilmestyi toinen laiva ja yhteentörmäys tapahtui! Kapteeni komensi ryhmän ulos laivasta samalla käskyttäen miehiään tekemään nopeita ratkaisuja laivansa pelastamiseksi.

Sindir, Lambert, Autotaurus, Farood sekä Krabat poistuivat pikimmiten laivasta vain huomatakseen kauheutta ympärillään. Taloja ja rakennuksia oli ilmiliekeissä, sotaisia huutoja kaikui kaduilta ja edessään he näkivät epäkuolleiden joukon tappamassa siviilejä. Siviilien avunkirkaisut kaikuivat kuuroille korville, kun liekkeihin kääriytyneet luurangot surmasivat heidät yksi kerrallaan. Niiden mukana laahustivat hitaasi jätösten peittämät zombiet.

Ryhmä saavutti voiton tässä vaikeassa taistelussa. Liekeillä räjähtelevät luurangot, tautia levittävät zombiet sekä niiden johtaja, panssareihin kunnostautunut luurankokapteeni tuhottiin. Taistelun päätyttyä ryhmän pohjoispuolella olevan talon ovi aukesi ja eräs mies viittoi heidät nopeasti sisään.

“Tulkaa tänne, täällä on turvallista!”

Ryhmä kiiruhti sisään, laivamiehistön saapuessa myöhemmin perässä. He olivat saapuneet majataloon, joka oli tupaten täynnä kahakoita paenneita ihmisiä.

“Nimeni on Shaheed.” Mies jatkoi. “Tämä taitaa olla viimeinen turvapaikka sataman lähettyvillä.” Hän jatkoi.

Ilmeni, että Farookissa oli suuret mellakat käynnissä taudin vuoksi. Historioitsijat olivat eristäneet omat alueensa ja kaduilla vallitsi anarkia. Ryhmä kertoi lääkkeestä ja Shadeed kertoi, että kaupungissa alkanut tauti on peräisin mitä todennäköisimmin kaupungin alla kiertelevästä vesiverkostosta. Hän kertoi auttavansa heidät sinne, jahka uusi päivä koittaa, sillä illalla olisi liian vaarallista mennä.

Seuraavana päivänä Shaheed vei heidät taistelun murtamien talojen kautta porteille, jotka veisivät kaupungin alle.

“Olkaa varovaisia.” Hän sanoi ja lukitsi portit heidän perässään antaen avaimet Autotaurukselle, jottei muiden epäilyt heräisivät.

Aquaducts2

Verkostoissa heille tapahtui monia asioita:

  • He epäilivät, että pulppua vesilähde (oikealla ylhäällä) aiheuttaisi taudin
  • Verkostoissa kulki sotureita sekä täysin valkoiset hiukset omaavia kulttilaisia, jotka palvelivat Maskia.
  • Verkostoissa oli kammiot sielunsitojille. Tämä oli Sindirin mielestä hyvin periskummallista.
  • Eräs vesiolento pyysi jatkuvasti apua (vasemmalla alhaalla) kipuihinsa. Se ei hyökännyt ryhmän kimppuun, mutta ryhmä ei myöskään saanut tarkemmin selville, mitä se tarkoitti. Kun he olivat kaataneet yhden ruukullisen lääkettä pulppuavaan vesilähteeseen, he kuulivat kovan huudon. Palattuaan vesiolennon luokse tilalla oli vain miespuolisen henkilön ruumis sekä hänen kaulassaan kaulaketju, jota koristi isohko smaragdi.

He palasivat sittemmin takaisin majataloon kertomaan tapahtumista. Farood kysyi, josko pääsisi tapaamaan Historioitsijoita, mutta Shaheed kertoi, että heidän olisi ensiksi odotettava luottomiehensä palaamista kaupungin kaduilta, jottei Farood joutuisi itse vaaraan.

Näin ryhmä vietti jälleen yhden yön majatalossa…

View

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.