Aavikkosoturit II

Osa XI

Ruhtinaat

Begni Demeter II:n delegaation ja Kapinallisten välisiä neuvotteluja oli käyty pitkä tovi, kun neuvottelupaikalle saapuivat Autotaurus ja Lambert. Autotaurus nosti surmaamansa minotaurin pään pöydälle ja totesi, että kaupunkia vaivannut vitsaus oli voitettu. Hän kertoi maatilan kellarissa olevasta Maskin temppelistä, mutta unohti mainita uurnan, jonka Sindir otti mukaansa sieltä. Lambert kuitenkin hiljaa vihjasi kumppanilleen siitä ja kävi hakemassa uurnan Sindiriltä huoneen ulkopuolelta. Tosin Sindir ei tahtonut vapaaehtoisesti luopua siitä, mutta myöntyi lopulta Lambertin pyyntöön, sillä ainoastaan Helmiläiset päästettiin neuvottelutilaan sisälle.

Tämän uuden tiedon myötä delegaatio oli jo valmis lopettamaan neuvottelut siihen ja kapinalliset eivät voineet muuta kuin todeta hävinneensä tämän taistelun, vaikka heidän johtajansa Arak silti epäili virallista totuuta. Delegaatio kertoi Autotaurukselle, että Begni Demeter II tulisi palkitsemaan ryhmän, jahka palaisivat takaisin Sabiriin. Autotaurus ja Lambert kiittivät ja poistuivat neuvotteluhuoneesta.

Tapahtuman jälkeen he menivät Historioitsijoiden puheille, sillä nyt myös Farood voisi tiedustella lisää Trabzonin Reseptikirjasta. Monia kapinallisten saartoja oltiin purkamassa, myös Historioitsijoiden tornin juurelta, kun Ramazan Jafari otti heidät jälleen vastaan.

Ryhmä kertoi jälleen maatilan tapahtumista ja Sindir esitti akvedukteista löytämänsä opuksen. Ramazan katsoi muutamia sivuja nopeasti ja totesi tietävänsä Seólaighin; olihan hän ollut Ramazanin tutkimusparina vuosia sitten. Hän jatkoi, että ryhmä voisi yöpyä Historioitsijoiden luona, kunnes asioihin tulisi lisää selkoa. Sindir pyysi myös Ramazania selvittämään opuksen lopussa olleita outoja riimuja.

Illan aikana tapahtui kuitenkin tragedia. Kun ryhmä oli saanut rauhassa keskustella Ramazanin kanssa historian erinäisistä tapahtumista, Ramazanin mainittua Valkoisesta Ritarikunnasta, Lambert Esqualion alkoi voida huonosti. Hän nousi nopeasti pystyyn, otti rinnastaan kiinni ja rojahti maahan. Hän ei voinut saada henkeä ja Autotauruksen ja Faroodin yrittäessä auttaa Ramazan huudahti heille voimakkaasti “Älkää käyttäkö magiaa! Jos tämä on Kelemvorin tahto, niin kuolevaismagian kautta me emme saa häiritä jo ennalta määrättyä!” Muu ryhmä oli järkyttynyt ja Autotaurus oli lähellä, ettei vahingoittanut Ramazania. Lambert kiskaisi Autotauruksen lähemmäksi ja ehti kuiskata:

“Anna anteeksi, että petin sinut. En tahtonut sinun tietävän…”

Lambert hengitti raskaasti sisään, ja viimeisen kerran ulos.

Autotaurus vaati samantien selitystä, miksi he eivät voineet auttaa Lambertia, sillä Farood olisi voinut pelastaa hänet. Ramazan kertoi, että ei olisi heidän asiansa sekaantua jumalien päätöksiin ja että magian käyttäminen olisi voinut olla jopa vaarallisempaa kokonaiskuvan kannalta.

Tragedia.

Ryhmä päätti viettää vielä muutaman päivän Farookissa, Autotaurus osti Tormilaisilta akvedukteista löytämillään rubiineilla sekä Krabatin avustuksella pienen maatontin, johon pystytettäisiin muistomerkki Lambertin muistolle. Näiden kahden päivän aikana Farood loi lisää alkemistisia juomia ja lähetti Whitehorniin viestin Trabzonin Reseptikirjasta (ja kuinka näillä “Ruhtinailla” olisi yksi osa).

Näiden päivien jälkeen Historioitsijat kertoivat ryhmälle Ruhtinaiden mahdollisesta tukikohdasta, joka sijaitsisi noin puolentoistapäivän matkan päästä kaupungista. Autotaurus palkkasi itselleen aseenkantajan ja ryhmä lähti matkaan ja saapuivat erämäässa kulkiessaan niin kutsuttuun tienhaaraan. Lännessä he näkivät leirinuotion ja idässä mainitun rauniokylän jäänteet, jossa Ruhtinaat oletettavasti olisivat. He päättivät kuitenkin yöpyä yön yli kylässä, jossa isompi kokko paloi. Siellä heille kerrottiin rauniokylästä kuuluvasta petoäänestä, joka kaikui muutamia päiviä sitten kylään saakka. He suosittelivat erityistä varovaisuutta, jos ryhmä matkaisi raunioille.

Aamulla he lähtivät syötyään ja saapuivat päivällä rauniokylään. Edessään oli karmaiseva näky; kuolleita duergareja kuusin kappalein, mutta ainoastaan yhdellä oli ase visusti kiinni kädessä. Kuolemansyyksi paljastui raatelujäljet melkein kaikissa. Ryhmä tutki alueen tarkasti ja huomasivat raskaat kiviovet johtavan alaspäin, maan alle. Ovien edessä oli kaksi hahmoa nähtävästi palvomassa keskellä olevaa leijonanpäätä. Yhtäkkiä naispuoleinen, leijonamainen ääni heidän takaansa sanoi:

“Joskus on parempi riisua itsensä aseista, kuin käyttää väkivaltaa saadakseen mitä haluaa.”

Heitä vastassa oli outo otus…
Sphinx

Se ei näyttänyt aggressiiviselta, joten ryhmä otti neuvosta vaarin ja laskivat yksitellen aseensa, vaikka Farood oli mielessään täysin varma, että kyseessä olisi jonkinlainen ansa.

Otus jatkoi:

“Tämä ahmii kaiken;
Linnut, pedot, puut, kukat;
Jäytää raudan, puree teräksen;
Tahkoo kovat kivet ateriaksi;
Surmaa kuninkaat, tuhoaa kaupungit,
Ja murtaa korkeat vuoret alas.
Mikä minä olen?”

Tämän kuultuaan Farood nopeasti vastasi oikein “Aika.”. Otus hymyili vienosti ja jatkoi, kuinka aika oli tämänkin paikan murtanut vuosien saatossa. Sindir kysyi otuksen nimeä, jolloin se vastasi “Loqua”. Farood kysyi hieman “Loquan” motiiveja epäillen, missä nämä Ruhtinaat olisivat.

Otus jatkoi pientä leikkiään kysyen tällöin:

“Mikä on aina edessänne,
Mutta ei nähtävissä?”

Johon Farood nopeasti vastasi “Nenä”! Loquan katse muuttui hieman vihamielisemmäksi vastaten raskaammalla äänenpainolla “Ei…tulevaisutenne näyttää astetta synkemmältä tällä hetkellä”. Autotaurus puristeli jo aseensa vartta ja muutkin olivat varuillaan.

“Annan teille vielä mahdollisuuden, olette kuitenkin selvinneet pidemmälle kuin nuo pienet kääpiöt aikaisemmin”, Loqua hymähti ja sanoi:

“Olen olento, enkä ole mitään.
Minulla nimi on.
Korkea tai matala,
kaatuessasi mukana.
Leikittelen kanssasi.”

Ryhmä mietti kuumeisesti hetken, Faroodin kuiskiessa “varjo, varjo” Autotaurukselle ja lopulta he vastasivatkin oikein, “varjo”. Otus hymähti jälleen ja sanoi ennen kuin nosti siipensä ilmaan ja lensi pois:

“Noh, nythän te tiedätte vastauksen Ruhtinaiden luokse…”

Ryhmä jäi katselemaan kiviovea, mutta eivät vielä ymmärtäneet täysin, kuinka sen saisi auki. Autotaurus yritti sotavasarallaan muutaman kerran lyödä ovea saamatta kuitenkaan mitään aikaiseksi. Sindir rupesi tutkimaan ovella olevia hahmokuvituksia ja sattumoisin huomasi, kuinka laskeva aurinko alkoi muodotaa ovien eteen varjot, jotka olivat peittämässä hahmokuvioita. Sindir asetti itsensä hahmon eteen ja käski Autotauruksen tekemään samoin toiselle, mutta keskellä oleva leijonanpää ei muodostanut varjoa kunnolla, sillä se kivinen patsas, joka leijonanpään muodosti oli sortunut ajan saatossa. Krabat kiiruhti nopeasti patsaan luokse, valitettavasti ei kuitenkaan ehtinyt asettaa sitä ajoissa paikoilleen.

Tältä päivältä yritys oli epäonnistunut ja ryhmän piti leiriytyä yöksi rauniokylään. Yöllä kuitenkin aseenkantajan pidettyä vahtia kuuli hän hevosen kopsetta kaakosta ja varoitti muita lähestyvästä joukosta. Raunioille saapui kolme örkkiä sekä yksi duergar, jotka näyttivät pahaenteisesti rosvoilta. Taistelu alkoi nopeasti ja yksi örkki ehti haavoittaa Sindiriä pahasti, taistelu kuitenkin voitettiin kiitos Autotauruksen hevosen, Monteron.

Aamulla ryhmä odotti jälleen iltapäivään, kunnes varjo lankesi ovien edessä olevien kuvioiden päälle. Ovi aukesi ja rappuset johtivat syvälle alaspäin.

Sindir, Autotaurus, Krabat ja Farood astuivat pimeyteen tapaamaan Ruhtinaita

Comments

>implying Sindir was jelly

Osa XI
Celestino

I'm sorry, but we no longer support this web browser. Please upgrade your browser or install Chrome or Firefox to enjoy the full functionality of this site.